Blogin tarinat on kirjoitettu niin kuin Ruska itse olisi kertojana.
Blogin sisältö:
23.02.2013 Synttärijuhlintaa
08.06.2013 Inkalta tuli jälleen kutsu
11.07.2013 Susitesti
12.07.2013 Ruskan ja Usvan karhutestit
26.01.2014 Metsälenkillä Juuson, Jeren ja Usvan kanssa
16.03.2014 Moolan ja Inkan synttärit 2014
08.06.2014 Pöytyän ryhmänäyttely
23.2.2013 Synttärijuhlintaa
Punaiset irlanninsetterit Moola, Neela ja Inka täyttävät seitsemän vuotta 31.3.2013. Kirsti järjesti synttärikutsut metsässä hieman etuajassa. Mekin saimme onneksi jälleen kutsun sinne. Viime vuonnahan minä en päässytkään osallistumaan kutsuille kun olin kotona hoitamassa pieniä lapsukaisiani.
Tällä kertaa olivat juhlissa mukana:
Kirsti ja Moola
Hilkka, Matti, Neela ja ET
Niina, Jouni ja Inka
Seija, Jukka, minä (Ruska), tyttäreni Usva ja poikani Pessi, joka sattui olemaan juuri tämän viikonlopun meillä hoidossa.
Kirsti oli jälleen valmistanut aivan upeat tarjottavat:
Koirille oli ensin broilerikasvispaistosta ja ihmisille oli lohikeittoa ja saaristolaislimppua. Me koiratkin saimme syödäksemme Kirstin herkullista lohikeittoa, njam!
Kirsti leikkaa koirille isot palat broilerikasvispaistosta ja taustalla toiset ottavat jo lohisoppaa.
Broilerkasvispaistos kelpasi niin sankarisettereille…
…kuin meille lapinkoirillekin. Pessi ja minä saimme lautasemme tyhjiksi alta aikayksikön, mutta Usvalla meni herkkujen tuhoamiseen hieman enemmän aikaa.
Ruokailun jälkeen Kirsti, Niina ja Seija lähtivät kanssamme kävelylle Kirstin sanoja lainatakseni ”kadun” päähän ja takaisin. Juoksentelimme innoissamme pitkin metsää haistelemassa peurojen ja muiden mielenkiintoisten metsän eläimien jälkiä.
Lenkin jälkeen vietimme aikaa nuotion ääressä, kuka keskustellen, kuka seisten, kuka istuen, kuka juosten ja kuka maaten.
Mikähän mahtaa olla aiheena tässä keskustelussa?
Vauhtia oli ainakin riittävästi.
ET otti juhlat levon kannalta.
Jälkiruuaksi omistajillemme oli kahvia / teetä maukkaan täytekakun ja piparin kera. Koirille Kirsti oli valmistanut aivan oman täytekakun, josta saimme kaikki ison palan.
Setterit vasemmalta lukien: Inka, Moola, Neela ja ET.
Lapinkoirat vasemmalta lukien: Ruska, Usva ja Pessi.
Tässä jaetaan jokaiselle koiralle omaa kakkupalaa. Usva odottelee kiltisti omaa vuoroaan.
Koirat vasemmalta lukien: Pessi, Ruska, Usva, Moola, Neela, Inka ja ET.
Niina jakeli kaikille koiruuksille vielä broilerinfileetä ja ankkafileetä ja hyvin tuntuivat nekin kaikille vielä maistuvan vaikka massut aika täynnä olivatkin.
Niina jakelee herkkuja. Koirat vasemmalta: ET, Inka, Pessi, Neela, Ruska, Moola ja Usva.
Kaiken tämän jälkeen paistettiin nuotiolla vielä makkaraa, josta me koiratkin saimme vielä pieniä maistiaisia.
Hyvässä seurassa aika kului todella nopeasti! Meillä oli kaikilla todella hauskaa! Kiitokset jälleen kerran Kirstille ja Moolalle!
13.6.2013 Inkalta tuli kutsu jälleen
Inka kutsui meidät jälleen setteripäiville Pyhärantaan. Tällä kertaa päivää vietettiin jo 8.6.2013.
Usvalle sattui samalle päivälle Nousiaisten ryhmänäyttely, jonka jälkeen lupasimme lähteä ajamaan Pyhärantaa kohti. Yleensä lapinkoirien kehä alkaa aikaisin, mutta tietysti tällä kertaa kehä oli laitettu alkamaan vasta 12.15. Onneksi lapinkoiria oli ilmoitettu ainoastaan neljä, joten siinä ei pitkään mennyt. Pahaksi onneksi tuomarina ollut Leila Kärkäs oli hirmuisesti aikataulusta jäljessä ja Usva pääsikin kehään melkein tunnin myöhässä. Ei lainkaan hyvä juttu Pyhärantaa ajatellen. Tämän näyttelyn olisi voinut jättää kokonaan väliinkin, koska Usva sai sieltä vain EH:n ja toisen nartun saadessa H:n, jäi serti lapinkoiranartuille jakamatta. 🙁
Pääsimme lopulta lähtemään kohti Pyhärantaa ja kun saavuimme sinne, olivat toiset juuri lopettaneet ruokailun, joten iskä ja äiti pääsivät suoraan ruokapöytään. Tarjolla oli perunoita, paistettuja silakoita, savusilakoita, salaattia sekä Niinan itse leipomaa, kielenkin vievää saaristolaisleipää. Äidillä kävi pieni moka ruokaa ottaessaan. Hän otti paistettuja silakoita ja perunoita ja kastiketta, mutta ei huomannut lainkaan, että siellä oli myös savusilakoita. Jäivät siis häneltä sillä kertaa syömättä.
Mukana olivat Inka, Mimmi, Moola, Neela, ET, Ruska ja Usva omistajineen. Kun nuo kaksijalkaiset olivat saaneet syötyä, annettiin jokaiselle koiralle 10 paistettua silakkaa. Valitettavasti kuvassa ei meitä kaikkia hyvin näy, mutta kyllä me kuitenkin kaikki silakoita saimme.
Silakat menivätkin nopeasti parempiin suihin muilla, mutta Usva ei oikein ymmärtänyt kalan päälle ja Niinan piti mennä syöttämään häntä. Mokomakin kakara – kyllä nyt kalaa pitää osata syödä yksinäänkin!
Muut koirat olivat ihmeen rauhallisia, mutta Mimmi ja Usva juoksentelivat mielissään yhdessä. Mimmi teki äkkikäännöksiä, jolloin Usvan käännökset meinasivat väkisin mennä pitkäksi.
Kirsti ja Seija kävivät uimassa ja saunomassa ja saivat seuraa ainoastaan Moolasta sekä ensimmäisellä uintireissulla myös Usvasta, joka uskaltautui kastamaan itseään mahaan asti. Moola kävi uimassa yhtä pitkälle kuin Kirstikin ja kävi uinnin jälkeen saunassa lämmittelemässäkin.
Niina jakeli koirille myös kanafileitä. Muut olivatkin niitä kärkkymässä, mutta ET odotti palvelua suuhun. 🙂
Kahvin ja teen kanssa oli tarjolla raparperipiirakkaa jäätelöllä ja aurinkokakkua. Njam, hyviä olivat.
Aurinkoisessa säässä oli mukava rupatella.
Hauskan päivän jälkeen lähdimme ajamaan kohti kotia, tosin menimme matkalla katsomaan Uudessakaupungissa asuvaa Haltia omistajineen sekä heidän uutta hauvavauvaansa Pyryä.
Kiitokset kivasta päivästä jälleen kerran Inka, Niina, Jouni, Mimmi ja Tuula!
11.7.2013 Susitesti
Äiti oli ilmoittanut minut Salon Koirahallilla järjestettävään susitestiin. Aamupäivällä oli koiria testattu karhulla ja iltapäivällä oli suden vuoro. Olin neljäntenä koirana susitestissä.
Testin alkaessa löysin sudenjätöksiä ja lähdin seuraamaan tätä jälkeä hitaasti ja huolellisesti. Äiti jo selvästi epäili, etten edes huomaa koko sutta sen tullessa näkyviin. Näinhän minä sen tietysti heti kun se tuli, en vaan viitsinyt haukkua ennen kuin ymmärsin, mikä se on.
Lähdin melkein heti kiertämään suden taakse, taisin luulla sitä paimennettavaksi poroksi. 🙂 Susi mokoma kääntyi heti eikä päästänyt minua taakseen.
Nuuhkin ilmaa ja yritin kovasti saada sudesta hajua.
Alla olevasta kuvasta huomaa, etten minä ihan tosissani tässä hommassa ollut. Kunhan kävelen hiljaksiin kohti sutta.
Yritin päästä myös nuuhkaisemaan sitä, mutta lopulta en uskaltanut kuitenkaan mennä ihan viereen.
Äidin mielestä haukuin sutta ihmeen vähän. Haukkuni taisi olla hieman ponnetonta ja ihmettelevää, en oikein ymmärtänyt, miten tuohon olisi pitänyt suhtautua.
Uskalsin kuitenkin mennä äidin eteen enkä ollut niin mamis, että olisin lymyillyt hänen selkänsä takana. 🙂
Kun testi oli ohi, sain äidiltä makupalan ja rapsutuksia sekä kehuja palkaksi. Sain sieltä myös diplomin sekä arvostelun, joka oli seuraava:
1. Koiran reaktio hajujälkeen
A voimakas
B pieni
C osoittaa pelkoa
D haluaa paeta
1.1
A lähtee jäljelle
B omistajalta tukea mutta lähtee
C kieltäytyy
2. Reaktio nähdessään pedon
A siirtyy omistajan ja pedon väliin
B siirtyy omistajan sivulle mutta on tarkkaavainen
C siirtyy omistajan taakse
D pakenee
2.1
A aloittaa haukun heti
B haukkuu omistajan vierellä
C ei hauku mutta on tarkkaavainen
D pelkohaukku
E pelkää ja on hiljaa
3. Koiran toimintakyky pedon liikkuessa
A suuri
B keskitasoa
C pieni
3.2 Rohkeus
A suuri (katsekontakti tiivis)
B keskitasoa (ajoittainen kontakti)
C pieni (katsoo pedon ohi)
D katsoo muualle
4. Taistelutahto
A liian suuri eli käy petoon kiinni suoraan edestä
B suuri, tekee valehyökkäyksiä mutta pitää turvallisen etäisyyden
C keskitasoa
D pieni
E ei taistelutahtoa
5. Väistöliikkeet / ketteryys
A erittäin nopea
B keskitasoa
C hitaat
D ei kykene liikkumaan
Muut ovat ihan ok, mutta tuon rohkeuden kohdalla pitäisi mielestäni olla B keskitasoa (ajoittainen kontakti), koska ainoastaan pariin kertaan en katsonut kohti sutta.
Kiva oli päästä susikin näkemään. Toivottavasti en sitä kuitenkaan näe missään elävänä.
12.7.2013 Ruskan karhutesti
Hyvä juttu kun äiti ilmoitti minut myös karhutestiin, sain ajettua karhun pois eikä siitä pitäisi enää olla riesaa muille.
Olin alussa aivan ihmeissäni, koska eilen sain juuri hätisteltyä suden pois ja taas joku pahuksen peto lähestyi meitä.
Aika nopeasti ymmärsin, että taitaa tuokin peto lähteä pois kun haukun sitä.
Hupsista, tuli hieman pelottava olo kun karhu vain lähestyi ja lähestyi.
Onkohan tästä lähdettävä peruuttamaan vai mitä olisi viisainta tehdä. Tuota äitiäkin kyllä pitäisi hieman puolustaa kun ei itse näytä ymmärtävän lähteä pois tilanteesta.
Hyökkäyksen sanotaan olevan paras puolustus, joten ei kun kimppuun!
Haukuinkin mokoman oikein kunnolla vaikka hiukan hirvittikin.
Onneksi sain karhun peruuttamaan hieman kauemmaksi meistä.
Ei pahus, se tuli taas lähemmäksi. Menetkös siitä!
Lopulta karhu sai tarpeekseen ja lähti pois. Hyvä minä!
Sain äidiltä palkaksi makupalaa ja rapsutuksia. Lisäksi sain testaajalta diplomin ja arvion toiminnastani. Arvio oli seuraava:
1. Koiran reaktio hajujälkeen
A voimakas
B pieni
C osoittaa pelkoa
D haluaa paeta
1.1
A lähtee jäljelle
B omistajalta tukea mutta lähtee
C kieltäytyy
2. Reaktio nähdessään pedon
A siirtyy omistajan ja pedon väliin
B siirtyy omistajan sivulle mutta on tarkkaavainen
C siirtyy omistajan taakse
D pakenee
2.1
A aloittaa haukun heti
B haukkuu omistajan vierellä
C ei hauku mutta on tarkkaavainen
D pelkohaukku
E pelkää ja on hiljaa
3. Koiran toimintakyky pedon liikkuessa
A suuri
B keskitasoa
C pieni
3.2 Rohkeus
A suuri (katsekontakti tiivis)
B keskitasoa (ajoittainen kontakti)
C pieni (katsoo pedon ohi)
D katsoo muualle
4. Taistelutahto
A liian suuri eli käy petoon kiinni suoraan edestä
B suuri, tekee valehyökkäyksiä mutta pitää turvallisen etäisyyden
C keskitasoa
D pieni
E ei taistelutahtoa
5. Väistöliikkeet / ketteryys
A erittäin nopea
B keskitasoa
C hitaat
D ei kykene liikkumaan
Testaaja mainitsi vielä erikseen, että menin hieman liian lähelle karhua ja olisin oikean karhun tavatessani voinut päästä hengestäni. Mitäh? Eikö tuo ollutkaan oikea karhu?
Seuraavan päivän eli 13.7.2013 Salon Seudun Sanomissa oli kiva yllätys, kun Ruska oli päässyt lehden palstoille:
Valitettavasti kuvaa ja tekstiä ei saanut kopioitua suurempana ja selvempänä, mutta kuvatekstin alla lukee:
Halikkolaisen Seija Lähtisen Ruska-koira ei karhua pelännyt.
Seuraavalla sivulla kerrotaan ensin rohkeasta Uuno -koirasta ja sen jälkeen taas seuraavaa:
Rohkeita löytyi muitakin, muun muassa halikkolaisen Seija Lähtisen lapinkoira Ruska, joka keskittyi haukkumaan karhua jopa turhan läheltä.
12.7.2013 Usvan karhutesti
Eilisen susitestin jälkeen äiti päätti ilmoittaa myös Usvan karhutestiin. Näin pääsi Usvakin näkemään pedon. Äiti ei Usvalta paljon odottanut, mutta Usvapa osasikin toimia siellä paremmin kuin minä. Ei siis mennyt liian lähelle karhua.
Jäljelle meno oli esimerkillistä.
Usvalla meni pieni hetki miettiessä, mitä tässä oikein pitäisi tehdä.
Usva kyllä haukkui karhua koko ajan, mutta äidin puolustamiseen eivät rahkeet riittäneet. Syököön karhu äidin!
Kun karhu peruutti hieman, lähti Usva äidin takaa hyökkäykseen.
Usva tuli koko ajan rohkeammaksi ja sai lisää vauhtia karhujahtiinsa!
Usva antoi äänensä raikua ja kiersi eri puolille karhua, ensin vasemmalle…
sitten oikealle…
sitten vielä enemmän kaarrosta oikealle
Menetkös siitä matkoihisi!
Hei näittekö? Minä sain ajettua sen pois!
Usva sai palkaksi diplomin ja arvion toiminnastaan, joka oli seuraava:
1. Koiran reaktio hajujälkeen
A voimakas
B pieni
C osoittaa pelkoa
D haluaa paeta
1.1
A lähtee jäljelle
B omistajalta tukea mutta lähtee
C kieltäytyy
2. Reaktio nähdessään pedon
A siirtyy omistajan ja pedon väliin
B siirtyy omistajan sivulle mutta on tarkkaavainen
C siirtyy omistajan taakse
D pakenee
2.1
A aloittaa haukun heti
B haukkuu omistajan vierellä
C ei hauku mutta on tarkkaavainen
D pelkohaukku
E pelkää ja on hiljaa
3. Koiran toimintakyky pedon liikkuessa
A suuri
B keskitasoa
C pieni
3.2 Rohkeus
A suuri (katsekontakti tiivis)
B keskitasoa (ajoittainen kontakti)
C pieni (katsoo pedon ohi)
D katsoo muualle
4. Taistelutahto
A liian suuri eli käy petoon kiinni suoraan edestä
B suuri, tekee valehyökkäyksiä mutta pitää turvallisen etäisyyden
C keskitasoa
D pieni
E ei taistelutahtoa
5. Väistöliikkeet / ketteryys
A erittäin nopea
B keskitasoa
C hitaat
D ei kykene liikkumaan
26.1.2014 Metsälenkillä Juuson, Jeren ja Usvan kanssa
Olipahan kivaa kun pääsin tänään Usvan kanssa juoksentelemaan metsään ja mukaan olivat lupautuneet myös lapinkoiraherrat Juuso ja Jere. Toki meillä olivat myös omistajat mukana. Petra-Pauliinan otoksia ovat kaikki tällä päivällä otetut kuvat.
Menimme Petra-Pauliinaa, Juusoa ja Jereä vastaan ja kun näimme heidän tulevan, piti heidät tietysti haukkua. Juuso ja Jere antoivatkin ylämäkeen ilmaista kyytiä Petralle ja olivatkin hetkessä luonamme. Onneksi olimme kaikki heti kavereita. Pururataa pitkin kävellessämme tahtoivat hihnat sotkeentua, mutta onneksi eivät kovinkaan montaa kertaa.
Metsään päästyämme pääsimme juoksentelemaan vapaana ja varsinkin Jere ja Usva kunnostautuivat tuossa juoksemisessa. Vauhti oli melkoista, mutta pysyimme silti hienosti ihmistemme läheisyydessä. Heti alkuun piti meistä koirista ottaa yhteiskuva. Alla olevassa kuvassa ovat vasemmalta oikealle: Usva, Ruska, Jere ja Juuso.
Usva ja Jere ehtivät aina välillä poseeraamaan kamerallekin, mutta…
yleensä vauhti oli tällaista:
Juuso istua nökötti kuvattavana, mutta vain hetken. Petran piti olla äärettömän nopea liikkeissään saadakseen kuvia. 🙂
Minä olinkin helpompi tapaus kuvattavaksi kun koko ajan pitää seurata, meneekö joku käsi taskuun ottamaan makupalaa.
Jere ja Usva kiipesivät korkean kiven päälle, vaikka tässä kuvassa tuota kiveä ei paljon näykään. Siellä Usva antoi hämilliselle Jere -pojalle suukon poskelle. <3
Kovin taisimme kaikki olla persoja makupaloille, vai mitähän me tuossa seuraavassa kuvassa odottelemme?
Kaikki hyvä loppuu aikanaan ja meidätkin laitettiin takaisin hihnaan ja lähdettiin pois metsästä. Tässä kuitenkin vielä joitakin poseerauskuvia:
Juuso ja Jere:
Ruska ja Usva:
Usva:
Ruska:
Kivaa oli – toivottavasti saamme Petrasta, Juusosta ja Jerestä uudestaankin kavereita lenkille!
16.3.2014 Moolan ja Inkan synttärit 2014
Saimme jälleen tänäkin vuonna kutsun Moolan synttäreille. Samalla vietettiin tietysti myös Inka -siskon synttäreitä. Valitettavasti Hilkka, Matti, Neela ja ET eivät päässeet tulemaan kuten ei myöskään Liisa Cindyn kanssa. Onneksi siellä oli kuitenkin kaksi synttärisankaria juhlittavana.
Tarjoamiset olivat jälleen aivan upeat. Oli keittoa ja leipää erilaisten höysteiden ja juomien kera, myöhemmin vielä kahvia, täytekakkua ja piparia sekä makkaran paistamista. Taisi tästä taas jotain unohtuakin. Minun piti kirjoittaa heti tänne blogiin reissusta, mutta olen kokonaan asian unohtanut.
Niinan ja Jounin mukana tuli Inkan lisäksi myös Taika -koira, Taika aloitti hirmuisen rähinän nähdessään meidät, mutta heti kun hän pääsi autosta pois, paljastuikin hänestä hiljainen tyttö. Koirat tulivat upeasti juttuun keskenään.
Ensin koirille puettiin heijastinliivit varmuuden vuoksi päälle. Äiti oli tietysti unohtanut minun ja Usvan liivit kotiin ja hyvä niin. Mukavampi oli juoksennella ilman liiviä.
Pöytä oli upeasti suunniteltu ajatellen juuri tätä sakkia. Mikäli jotain nestemäistä pöydälle kaatuisi, se myös juoksisi hienosti pois pöydältä.
Kirsti antoi koirille aluksi herkkupalan, joka kelpasi hienosti jokaiselle. Olin toki herkkua odottamassa minäkin vaikka minusta ei taidakaan näkyä kuin korva tuolta settereiden takaa.
Moola katseli kun Ruska ja Usva juoksivat pellolle. Vaikka Taika ja Inka yrittivätkin saada Moolaa mukaan, katsoi Moola parhaaksi jäädä kuitenkin herkkujen ääreen.
Kutsusta kaikki koirat tulivat nopeasti takaisin. Taika olikin jo tullut tältä reissulta ensimmäisenä
Välillä taas jaettiin koirille namipaloja – kerrankin sai masun täyteen herkkuja. Ensin kuva toisesta suunnasta…
…ja sitten toisesta.
Taika söi oman herkkunsa nopeasti ja äiti jo pelkäsi, miten mahtaa käydä kun Taika päätti mennä hakemaan Ruskalta lisää herkkua. Onneksi hän ymmärsi tulla toisiin ajatuksiin ja kääntyi pois heti tämän kuvan ottamisen jälkeen.
Koirilla oli oma upea täytekakku, josta Kirsti laittoi jokaisella kaksi palaa, jotta jokaiselle tuli samanlaiset koristeet.
Inkan ja Taikan herkuttelua…
Usvan ja Ruskan herkuttelua…
sekä Moolan herkuttelua. Näppärä tyttö oli saanut lautasen tyhjäksi todella nopeasti.
Kaksijalkaisille oli oma täytekakkunsa ja piparinsa. Tuntui tuo kakku heillekin uppoavan.
Kaikki koirat päättivät lähteä juoksemaan läheiselle pellolle, Usva bongasi metsässä jotain, mutta tuli onneksi kutsusta takaisin.
Tuulisen kylmässä säässä ehdittiin välillä pitämään myös tyttöjen juttutuokio.
Miehillä oli omaa jutustelua pöydän ääressä. Taika ehti tähänkin kuvaan mukaan.
Vatsat täynnä oli mukava aloittaa makkaran grillaaminen. Hyvältähän se silti maistui.
Seija sai kaikkien koirien huomion kun hän jakeli koirille makkaranpaloja. Jokainen osasi hienosti odottaa omaa vuoroaan eikä tässäkään tilanteessa tullut minkäänlaista rähinänpoikasta.
Koirat saivat juuri hetki sitten makkaraa ja heti perään Niina tarjoili heille herkkuja. Hyvin upposi jokaiselle. En tiedä muista koirista, mutta minulle ainakin tuli kilon verran lisää painoa tällä reissulla.
Liekö syynä kylmä tuuli vai mikä, mutta unohdimme ottaa synttärisankareista yhteiskuvaa. Tämä on ainoa kuva, jossa sisarukset ovat keskenään maton päällä lämmittelemässä.
Kiitos Kirsti ja Moola taas kerran näistä synttärikemuista! Toivotaan, että jatkoa seuraa taas ensi vuonna!
8.6.2014 Pöytyän ryhmänäyttely
Tämä sama näyttelyjuttu on myös Ruskan näyttelysivuilla, mutta tuo RYP -sijoitus on niin harvinaista herkkua, että annan tämän jutun olla myös täällä blogissa.
Äiti oli ensin ilmoittamassa näyttelyyn ainoastaan Usvaa. Iskä oli kuitenkin sitä mieltä, että myös minut sinne pitää ilmoittaa kun sinne kerran mennään. Minulla oli jo ilmoittautumisen aikaan alkanut karvanlähtö ja sen vuoksi äiti ei minua sinne olisi ilmoittanut lainkaan. Ilmoittipa kuitenkin meidät molemmat sinne.
Ilmoittautumisen jälkeen minua ja Usvaa ei harjattu lainkaan, jotta karvoja olisi edes vähän jäljellä näyttelypäivänä. Aika hyvin homma onnistuikin sillä tavalla, minulla oli aika kivastikin vielä karvaa.
Äiti oli sopinut Juuson omistajan Petran kanssa, että he pääsevät kyydissä Pöytyälle ja niinpä aamulla suuntasimme ensin odottamaan heitä seurakuntatalon pihalle. Hyvin me kolme koiruutta mahduimme auton takapäähän. Jonkun aikaa matkattuamme asettui myös Juuso makuulle. Saavuimme hyvissä ajoin perille ja löysimme paikan kuusiaidan varjosta.
Iskä otti kameran ja meni kehän reunalle kuvaamaan koiria. Äitikin otti meidät kehän reunalle odottamaan Juuson esiintymistä kehässä. Juuri kun Juuso ja Petra menivät kehään, huomasi äiti, että hän oli unohtanut makupalat laukkuun. Eipä siinä mikään auttanut, hän lähti hakemaan makupaloja ja me muut jäimme seuraamaan Juuson upeaa menoa. 🙂 Näyttelyssä toimi tuomarina Matti Palojärvi.
Juuso sai ERIn ilman SA:ta ja voitti luokkansa ollen lopulta VET VSP.
Aika meni lopulta kuin siivillä ja hetken kuluttua olikin Usvan vuoro mennä kehään.
Usva esiintyi muuten aika hyvin, mutta aiemmilta esiintyjiltä oli tippunut luvattoman paljon makupaloja maahan ja niitä hän yritti sieltä sitten bongaillakin.
Usvan arvostelu oli seuraava:
Musta vaalein, ruskein merkein, keskikokoa pienempi, mittasuht. oikeat. Oikealinjainen pää. Hieman kookkaat korvat. Selällä pehmeyttä, kapea rinta, kokonaisuuteen sopiva raajaluusto, karvapeite ei tuuheimmillaan, hieman taka-asent. häntä. Ahtautta takaliikkeissä. Oikea luonne.
Tulos: EH2
Äidiltä taisi leuka loksahtaa alas kun kuuli tuomarin sanovan, että takaliikkeissä on ahtautta. Tähän asti on Usvan liikkeitä aina kehuttu.
Heti Usvan tultua kehästä oli minun vuoroni astella sinne. Kun menimme äidin ja toisen valionartun, Pörröhännän Alma-Amalian sekä hänen omistajansa kanssa kehään, huudahti tuomari: ”Tällaisia koiria olen koko päivän tänne odottanut!” Ihana lause!
Tuomari tutki meidät molemmat ja juoksutti kehässä, jotta olisi saanut meihin jotain eroa. Lopulta hän sanoi, että kun pysähdytte, älkää asetelko koiraa mitenkään vaan antakaa itse pysähtyä kuten haluaa. Teimme työtä käskettyä ja tuomari katsoi hetken, purskahti nauramaan ja sanoi: ”Molemmat pysähtyivät aivan samalla tavalla!” Lopulta hän katsoi takaliikkeeni sen verran paremmaksi, että voitin valioluokan.
Seuraavana oli vuorossa PN-kehä, jossa oli viisi koiraa. Onneksi tuomari vieläkin piti näkemästään niin paljon, että sijoitti minut ensimmäiseksi. 🙂
ROP-kehässä vastassa oli upea Lapinpeikon Nallekarhu, jolla nuoresta iästään huolimatta on jo paljon meriittejä. Yllätys oli aikamoinen kun tuomari edelleen valitsi minut parhaaksi, ROP:ksi eli rotunsa parhaaksi.
Tässä vaiheessa äiti meni hakemaan arvosteluni, joka oli seuraava:
”Musta vaalein rusk. merkein, keskikok., mittasuht. oikeat, hyvä pää ja korvat. Kauttaaltaan hyvä runko ja raajat. Karvapeite OK. Hyvä luonne.”
Tulos: VAL ERI1 SA, PN1, ROP… ja ?
Tämän jälkeen alkoikin sitten ryhmäkehien odottelu. Aika tuntui matelevan, mutta kehät alkoivat melkein aikataulussaan.
Ensin oli 4- ryhmän ryhmäkehä ja sen jälkeen 5 -ryhmän, johon minäkin kuulun. Olin äidin kanssa ensimmäisenä vuorossa ja lähdimme juoksemaan ympäri kehää kaikki muut koirat perässämme. Äidin katse taitaa enteellisesti katsoa 2 -palkintoa. 🙂
Kun olimme juosseet yhden kierroksen, sanoi tuomari, että otetaas vielä kierros kun meni niin hyvin. 🙂 Tämän jälkeen koirat omistajineen pysähtyivät riviin ja tuomari katseli vielä koiria ja teki lopullista päätöstään.
Lopulta hän valitsi RYP-4:seksi suomenpystykorvanartun Pikku-Lissun Tytin ja RYP-3:seksi lapinporokoiraveteraanin Saga Polaris Naturelin. Tämän jälkeen tuomari käveli kohti harmaa norjanhirvikoiraa Karpaasin Konnaa ja ojensi tälle RYP-1 -ruusukkeen. Samalla hän ojensi RYP-2 -ruusuketta äitiä kohti, mutta äiti ei varmaan uskaltanut edes hengittää ennen kuin tuomari käveli kohti ja ojensi sen hänelle. Jes – elämäni ensimmäinen ryhmäsijoitus! Karpaasin Konna oli muuten lopulta myös BIS-1 tässä näyttelyssä. Onnittelut heille!
Näin tulokseni tässä näyttelyssä oli: VAL ERI1 SA, PN1, ROP, RYP-2! Ihanaa!!!
Lopulta tämäkin näyttelypäivä oli ohi, joten keräsimme kimpsumme ja kampsumme ja lähdimme autoa kohti. Auton vieressä piti ottaa vielä pakolliset kuvat koirista ja palkinnoista.
Tämän jälkeen lähdimme kotiin ja kaikki koirat ja omistajat olivat tosi väsyneitä mutta onnellisia!
Kiitos Petra ja Juuso matkaseurasta!
Tämän jälkeen blogikirjoitukset ovat ainoastaan tuolla Käpäläkallion kennelin kohdalla. Voi tosiaan olla, että jossain vaiheessa jatkan kirjoittamista tännekin, mutta katsotaan.