Harrastuksiini on nuorena kuulunut mm. tokoharjoitukset, tokokilpailut ja kantarellikoiraharjoitukset. Näyttelyurani loppui oikeastaan ennen kuin alkoikaan.
NÄYTTELYURA
Ensimmäisessä epävirallisessa pentunäyttelyssäni sijoituin heti parhaaksi oman rotuni pennuksi. Näyttelyurani jäi kuitenkin aika lyhyeksi, koska äiti antoi heti periksi kun sain Turun näyttelyissä vain sinisen nauhan. Tuomari kyllä kehui minut mutta sanoi viimeksi: Turkki ei tällä kertaa parhaimmillaan ja on aivan liian laiha lapinkoiraksi. Saa toisen palkinnon. Höh… turkkini oli silloin parempi kuin kenenkään muun. Tuomari ei tainnut ymmärtää hyvän päälle. Tämän jälkeen minun ei enää tarvinnut näyttelyissä juosta, vaikka täytyy myöntää, että olen saanut noista ajoista paljon lisää lihaa luitteni ympärille. Ties mikä minusta olisi tullut, jos olisin silloin saanut edes punaisen nauhan.
TOTTELEVAISUUSKOULUTUS
Hmmm…. nyt pitää hieroa aivonystyröitä, että muistaisin vielä jotain tokosta. Tuntuu, että niistä ajoista on hirmuisesti aikaa. Jokainen voi lukea tokoilustani omalla vastuullaan, on aika kuivaa luettavaa…
Aloitimme tokon Koirakerho Tassuissa Märynummella. Noin 1½-vuotiaana (10.7.1994) osallistuin ensimmäisiin kisoihini Tassukalliolla.
Paikallaanolosta sain tuomarilta erikseen kehuja, koska viereinen koira nousi ylös ja tuli nuuskimaan minua enkä minä tehnyt elettäkään noustaakseni siitä ylös. Näin ainoastaan äidin.
Vapaana seuraamisessa päätinkin sitten lähteä tuttujen luo kehän ulkopuolelle. Tuomari kehotti äitiä hakemaan minut takaisin ja jatkamaan tehtävää. Loppu menikin kuulemma todella mallikelpoisesti ja koska äiti ei yhtään näyttänyt hermostumisen merkkejä, saimme siitä suorituksesta vielä 5 pistettä. Tämä onkin niitä harvoja kertoja kun saimme ekstrapisteitä äidin takia. Alla oleva kuva on ainoa, joka minusta on toko-kilpailuissa otettu.
Muista suorituksista saimme pisteitä sen verran, että yhteistulokseksi tuli 164 pistettä ja hienosti heti ensimmäisellä kerralla I-tuloksen.
Toiset kisani olivat Jokelassa. Sieltäkään en muista muuta kuin viimeisen tehtävän eli hypyn, kun tuomari huomasi juuri ennen suoritustamme, että hyppyteline on jäänyt liian korkeaksi ja äiti sanoi, ettei se haittaa. Hyppäsin siitä mallikelpoisesti yli ja saimme suorituksestamme 10. Yhteistulokseksi tuli 175,5 pistettä eli 1-tuloksen verran ja sijoituimme 3:nneksi ja sain hienon pokaalin ja siirryin kilpailemaan avoimeen luokkaan.
MUTTA… avoin luokka olikin sitten asia erikseen. Ensimmäinen AVO-kisani oli Salossa, jossa sain 2-tuloksen (144 pistettä). 1-tuloskin oli ihan hilkulla, mutta valitettavasti liikkeenohjaaja teki mokan kaukokäskyissä ja se otettiin uusiksi. Minähän en sitä kuitenkaan suostunut enää toista kertaa tekemään ja niin sain kaukokäskyistä 0.
Seuraavaan kisaan matkustimme Lempäälään, jossa tein kaiken mahdollisen väärin. Paikallaanolossa ohjaajat menevät piiloon ja jättävät koirat odottamaan paikallaan. Minähän keksin ihan itse, että ei siinä tarvitse äitiä odotella, senkun menee ja kävelee äidin luokse. Niin helppoa se oli. En kyllä viitsinyt noutokapulaakaan äidille viedä noutoliikkeessä enkä pysähtynyt liikkeestä seisomaan. Sain silloin 0-tuloksen, mutta kuitenkin minut palkittiin possunkorvalla ja mitalilla. Hieno homma, ei siis mitään liikkeitä tarvitse tehdä palkinnon eteen. Pisteitä sain tällä kertaa ainoastaan 96,5.
Erään kisan kertomus sopisi ehkä paremmin kaikenlaisten juttujen puolelle ja se tapahtui harjoittelukentälläni olevissa kisoissa Tassukalliolla Halikossa. Lähdin tietysti taas paikallaanolosta äidin luokse koska olin sen jo oppinut edellisessä kisassa. Luoksetulossa huomasin äidin luo mennessäni ”tötsän” ja sitä minun piti tietysti jäädä nuuskimaan ja raapimaan. Pitihän minun vielä enemmänkin hauskuuttaa yleisöä ja sen tein kaukokäskyissä.
Äiti antoi käskyn ”maahan” ja koska huomasin kepin maassa kuononi alapuolella, menin maahan todella vauhdikkaasti. Tämän jälkeen ”istu”-käskystä en kyllä noussut ylös ensimmäisellä käskyllä vaan jäin tyytyväisenä nakertamaan keppiäni. Toisella käskyllä (vai olisiko se ollut jo kolmas käsky) nousin hyvin vastentahtoisesti ylös katse koko ajan kepissä, mutta maahan menin käskystä salamannopeasti ja tietysti otin kepin suuhuni. Arvaatte kai, että tulokseni ei tälläkään kertaa ollut kehuttava, pisteitä sain sentään kokoon 121.
Tämän jälkeen äiti koetti vielä kerran Forssassa, mitä minä osaan (tai oikeastaan mitä haluan tehdä). Koska en taaskaan suostunut paikallaanolossa olemaan paikallani, niin äiti päätti keskeyttää kisani sillä kertaa siihen, koska 1-tulokseen ei olisi enää ollut mitään mahdollisuuksia. Tämä jäikin sitten viimeiseksi kisaksemme. Jee… tämän jälkeen minun ei tarvinnut enää käydä toko-kisoissa. Tässä vinkki mitä pitää tehdä, jos tokoilu ei huvita. =)
KANTARELLIKOIRA
Äiti ajatteli opettaa minusta kantarellikoiran, vaikkei hän edes syö sieniä. Alussa olin innolla mukana harjoituksissa ja löysin hänen kätkemiensä sienien vieressä olevia makupaloja. Hänen epäonnekseen olin silloin niin huono syömään, ettei minua makupalat kiinnostaneet lainkaan. Tästä saimme lisää haastetta opetteluun. Etsin niitä äidin mieliksi ja löydettyäni vielä ilmaisinkin hänelle ne. Talvi keskeytti harjoituksemme ja pahaksi onneksi seuraavana vuonna ei metsästämme kantarelleja löytynyt. Sitä seuraavana vuonna minua ei enää sienet kiinnostaneet ja kun äiti pyysi etsimään kantarelleja, sotkin varmuuden vuoksi kaikki sienet mitä löysin enkä ilmaissut niitä mitenkään. Näin lupaava urani lopahti siihen. Hyvästi sienikoiruus.
Haluatko lukea vielä lisää Hallasta:
Postimerkit
Hallan blogi 2008-2009
Seinäkalenterit
Hallan kuvagalleria
Kuvia koirakavereista
Muita kuvia