Pohjavillapesu

Niina tuli Niinan Trimmauskulmasta eilen käymään ja tekemään Ruskalle pohjavillapesun. Kirjoitin aiemmin facebookiin, että taidan leikkauttaa Ruskan hormooniturkin, koska pohjavillaa ei tahdo saada pois.
Ruska pelkää pesua, ei pidä harjaamisesta (vaikka ei siinä hommassa vastaankaan pistä) ja pelkää föönaamista. Niinahan kauhistui ajatusta ja ilmoitti minulle, etten missään nimessä leikkauttaisi turkkia ja lupautui tekemään pohjavillapesun.
Eilen se päivä siis koitti.
Ensin hän harjasi Ruskan poistaen näin irtoavan pohjavillan. Harjauksen jälkeen oli pesun vuoro ja kyllähän Ruska taas sitä pelkäsi tapansa mukaan, mutta ei yhtä paljon kuin ennen. Taisi Niinalla olla erilainen yhteys Ruskaan kuin minulla. 😚 Pesu kahteen kertaan, joista toinen syväpuhdistavalla shampoolla ja huuhtelut siinä välissä onnistuivat hienosti.
Ruska on aina pelännyt föönausta, mutta Niinan käsittelyssä ei pelännyt.
Pohjavilla pölisi ympäriinsä ja käsittelyn jälkeen Ruska oli kuin eri koira. 🥰
Niinassa taitaa olla koirakuiskaajan vikaa.
Kiitos Niina, muutit Ruskan ongelmaturkin erittäin kauniiksi ja helppohoitoiseksi.


Häntä on hiukan hassusti, kun Ruska heiluttaa sitä. 


Kelpaa siinä istuskella ilman pohjavilloja. 🙂


Housut ja häntäkarvat saivat kyytiä tuulessa.