Hyppivä sammakko on aina kiehtonut minua. Eräänä loppukesän päivänä vietimme yhdessä iltaa Oskarin pihalla istuskellen Oskarin ja Oskarin emännän sekä äitini kanssa. Jossain vaiheessa huomasin jotain pomppivaa, joka meni sisätiloihin ja lähdin tietysti perään. Aina kun se pomppasi ylös, myös pääni nousi ylös ja kun se oli maassa, myös pääni oli maata kohti. Tässä vaiheessa Oskarin emäntä tuli sisätiloihin ja katsoi, että minkä pallon kanssa minä leikin. Äkkiä hän kuitenkin huomasi, ettei se olekaan mikään pallo vaan sammakko ja kiljaisi: ”Iik, sammakko”. Minä tietysti pelästyin tuota huutoa ja menin nopeasti ovesta ulos. Sen jälkeen Oskarin emäntä sanoi äidilleni, että hänen täytyy ajaa se pois sisältä. Kun äitini tiedusteli rikkalapion paikkaa, sai hän vastaukseksi, että se on siivouskomerossa, ota sieltä, minä en tule sisälle. Jonkun ajan kuluttua äiti sai sammakon rikkalapioon ja sen avulla ulos talosta. Tämän jälkeen hän ihmetteli, mihin minä olen hävinnyt… Minä tyttö olin menossa lujaa kyytiä kotia kohti, hui olkoon… sen piti olla joku kaamea otus, koska Oskarin emäntäkin sitä pelkäsi. Äiti juoksi perääni ja huusi minua luokseen, mutta minä olin päättänyt, että varmasti en sinne enää mene.
Enhän minä toki oikeasti sammakkoa pelännyt, kunhan yritin vain saada äidin jo kotiin ja nukkumaan.
Seuraavaan juttuun, Perunamaahommat