28.11.2009 Turun kansainvälinen koiranäyttely, November Show
Tuomari Jaana Hartus
Tuomarin arvostelu: Tasapainoisesti rakentunut, erittäin hyvän tyyppinen, vielä kesken kehityksen oleva narttu, lupaava raajaluusto, lupaava täyteläinen pää, hyvä runko, niukahkot takakulmaukset, riittävä askelmitta, hieman ahdas takaa, karva ei parhaimmillaan.
Tulos: JUN EH / JUK1
Lapinkoiria oli näyttelyssä yhteensä 26, joista 10 narttua. Junnunarttuja oli 4.
Eipä mene oikein putkeen – nuo näyttelyt nimittäin.
Mahtavatkohan nuo näyttelyt olla jotenkin kirottuja, joissa Jaana Hartus on lapinkoirien tuomarina?
Ensimmäisellä kerralla kun olin Karjaan näyttelyssä, löysin kehästä jonkun hyvän hajun, jota minun piti tietysti olla koko ajan nuuskimassa ja näin unohdin kokonaan, miten kehässä pitää juosta.
Tänään Turussa menin kehään ja kaikki oli OK. Meitä junnunarttuja ei ollut kuin kolme ja paikkani oli näiden kahden muun välissä. Kun menimme omalle paikallemme äidin kanssa, huomasin jonkun tehneen siihen eteen matolle valtavan lammikon. Olin aivan kauhuissani, että joku oli pissinyt sisälle! Vauhkoonnuin tästä täysin ja lähdin peruuttamaan toisen kehän puolelle. Sieltä ei minua ihan hevillä meinannut pois saada, minä kun en tuollaisen ”lätäkön” viereen tule, EN. (Myöhemmin selvisi, että tuo lätäkkö olikin verta. Luulin tietysti, että siellä oli jo yksi näyttelyyn tullut tapettu ja pelkäsin sen takia niin kovasti.) Tämän jälkeen lähdimme kaikki kolme paria kiertämään kehää, mutta eipä juoksustanikaan tahtonut oikein mitään tulla. Äiti taisi olla vähän ihmeissään minun kanssani ja toivoi jo, että maa nielisi meidät!
Yksilöarvosteluun mennessäni jouduin taas menemään tuon märän kohdan ohi enkä taaskaan meinannut millään rauhoittua. Tuomari jo sanoikin minulle, että kyllä minä sentään päätän, mitä me teemme. No, annoin kyllä hyvin kopeloida itseäni ja hän mittasikin minut ja hymyili kauniisti sanoen, että olen aivan ihannekoossa! Hmmm… ehkä olisi tämän jälkeen vielä voinut tulla ERIkin, mutta kun lähdimme äidin kanssa juoksemaan, ei siitä taaskaan tullut mitään. Olin aivan vauhko ja poukkoilin sinne tänne. Tiedä sitten, johtuiko se siitä, että olin ensimmäistä kertaa näyttelyssä hallissa. Eipä niitä liikkeitä varmaankaan ollut kehuminen. Kehän laidalta kerrottiinkin äidille kehästä poistuessamme, että takaliikkeeni olivat olleet aivan surkeat. Eivät ne kai voi hyviä ollakaan, kun koko ajan vedin joko eteen- tai sivullepäin.
Äiti on jo valmis luopumaan kokonaan noista Helsingin näyttelyistä, koska nekin ovat sisätiloissa. Minua ei varmaankaan ole luotu juoksentelemaan hihnan päässä sisällä 🙂
Karvanikaan eivät varmaan kasva vielä noihin Helsingin näyttelyihin mennessä, joten sieltä taitaa taas olla tulossa joko EH tai H.
Seuraavaan näyttelyyn, Helsinki