Blogin tarinat on kirjoitettu niin kuin Ruska itse olisi kertojana.
Blogin sisältö:
19.03.2011 Setterisynttärit
13.05.2011 Kehunappi
14.05.2011 Luonnetesti
25.07.2011 Pyhärannassa
14.09.2011 Miskajasmin N -pentue 3 -vuotias!
08.01.2012 Pentuhaaveita
07.03.2012 Kovaa jobia
09.07.2012 Setteripäivä Pyhärannassa
19.3.2011 Setterisynttärit
Punaiset irlanninsetterit Moola, Cindy, Neela ja Inka täyttävät 5 vuotta 31.3.2011. Englanninsetteri ET täytti 4 vuotta 17.3.2011.
Kirsti oli järjestänyt metsäänsä likkojen synttärit ja mukaan pääsin myös minä sekä Zico.
Kaikenlaisia herkkuja oli tosi paljon ja meille koirille oli myös ihka oma ”täytekakku”. Kuvassa synttärisankarit ovat kakun äärellä.
Vasemmalta lukien: Moola, Inka, Cindy ja Neela, jonka takana ET.
Saimme kaikki juoksennella metsässä vapaasti, mutta kukaan meistä ei lähtenyt pois herkkujen ääreltä. Sulassa sovussa olimme myös kerjäämässä:
Kuvassa vasemmalta lukien: Cindy, Ruska, Neela, ET, Inka ja Moola. Hei hetkinen… missähän Zico -ahmatti on kun ei ole kerjuulla. Hupsista, taisi olla juuri herkkuja jaettaessa autossa. Korjataanpa tilanne:
No niin, nyt on Zicokin mukana.
Tällaisia päiviä saisi olla useamminkin. Inka oli tullut omistajiensa kanssa Raumalta saakka näihin pirskeisiin.
13.5.2011 Kehunappi
Sain kehunapin Juusolta ja Jereltä. Tämä Kaunis nappi -haaste on sellainen, että sen yhteydessä pitää julkaista 3-5 aiemmin julkaisematonta kuvaa ja kertoilla niistä pikkuisen.
Olen etsinyt joka paikasta vanhoja kuvia, joita ei vielä olisi julkaistu missään. Päätin lopulta laittaa tänne äidin kaikkien aikaisempien koirien kuvat, koska heitä on sopivasti kolme.
Äidin ensimmäinen koira oli kääpiöpinseri Piksi.
Piksi oli kova poika varastamaan ruokaa pöydiltä. Eräänäkin jouluna oli jouluateria jo syöty ja pöydältä korjattu kaikki muut astiat ja ruuat pois, mutta maksalaatikko oli jätetty jäähtymään pöydän päälle. Kun kaikki muut olivat olohuoneessa lahjoja jakamassa, oli Piksi mennyt keittiöön, hypännyt pöydälle ja syönyt maksalaatikosta pinnan pois. Vatsa hänellä oli siinä vaiheessa jo niin täynnä, ettei jaksanut kaikkea syödä, mutta tiesi näin saavansa maksalaatikon myöhemmin kokonaan itselleen. Ovela poika siis. Hänellä oli muutenkin hyvä tapa syödä maksalaatikkoa. Söi sitä suorastaan hotkimalla, mutta koska hän ei pitänyt rusinoista, ne tulivat suun sivusta puhtaina sievään riviin lattialle. Ei tainnut syödä koskaan yhtäkään edes vahingossa.
Kun Piksistä aika jätti, oli äiti kerjännyt vanhemmiltaan uutta koiraa. Hän oli jostain koirakirjasta lukenut lapinkoirasta ja aikansa sitä kerjättyään sai koko perheen katsomaan yhtä Kaamoksen kennelin pentuetta.
Koko perhe oli samantien myyty pennut nähtyään. Näin äiti sai tahtonsa läpi. Pennulle mietittiin kuumeisesti nimeä. Äidin isän nimi oli Kauko ja koska läheisellä tiellä sattui silloin menemään kaksi rekkaa peräkkäin, joista ensimmäisessä luki Kauko-Kiito ja toisessa Polar-Kiito, oli nimikin selvä. Näin kotiin tuotava pentu saisi nimekseen Kaamoksen Polar ja kutsumanimeksi annettiin Pola.
Pola oli maailman kiltein koira. Sellaista ihmistä ei maa päällään kantanut, jolle Pola olisi ollut agressiivinen. Vaikka vieras ihminen olisi tullut, ottanut kaikista tassuista kiinni ja roikottanut Polaa pää alaspäin, ei Pola olisi edes murissut.
Polan rakkain lelu oli eräs pallo, jonka hän löysi jostain ojasta. Se mahtui juuri ja juuri hänen suuhunsa. Polan suurta huvia oli se, kun hänelle heitettiin tämä pallo ja hän pukkasi sen kuonollaan takaisin. Tällaista kopittelua hän olisi jaksanut tehdä loputtomiin.
Äidin kolmas koira oli hänen lastensa kovan kerjäämisen tulosta. Äiti oli lapsilleen luvannut, että kun nuorin on 9 -vuotias ja pärjäilee koiran kanssa yksin koulusta tultuaan, koira hommataan. Siinä vaiheessa kun koiraa lähdettiin katsomaan, äiti ei yhtään muistanut lupaustaan, mutta hienosti hän piti lupauksensa, koska Myräkän Halla haettiin uuteen kotiinsa 2 viikkoa ennen kuin nuorin lapsi täytti 9 vuotta.
Halla oli oikea äidin koira. Miellyttämisenhalua löytyi vaikka kuinka. Valitettavasti Halla kärsi eroahdistuksesta ja pistelikin talon uuteen uskoon kun hänet yksin jätettiin. Näistä kaikista Hallan hommista voit lukea valikon kohdasta Myräkän Halla ja sieltä Kaikenlaisista jutuista Tuhotyöt.
Kun minä tulin taloon, opetti Halla minulle talon tavat. En kuitenkaan saanut häneltä ”tartuntaa” tuosta eroahdistuksesta. Osaan olla hienosti sisällä yksin. Toki nahkanojatuolin nahka saa kyytiä, jos palloni sattuu menemään nojatuolin alle. 🙂
Ajattelin lähettää tämän Kehunapin veljelleni Onnille. Katsotaan, millaisen kuvakertomuksen hän saa aikaiseksi!
14.5.2011 Luonnetesti
Kävin 14.5.2011 Lappalaiskoirat ry:n järjestämässä luonnetestissä Turussa. Tuomareina toimivat Carita Koskinen ja Sirkka Lempinen.
Sää ei ollut kaikkein parhain, vettä satoi kunnolla ja asteita oli vain +7°C.
Vuoroni oli lauantain viimeisenä koirana.
Ensin kävelin äidin kanssa tuomarin luokse, jossa he keskustelivat hetken minusta. Kävin tässä vaiheessa nuuhkaisemassa tuomaria muutaman kerran.
Tuomari yritti saada minua leikkimään puupalikalla, mutta minä tyttö menin ja vain nuuskin sitä. En ollut lainkaan leikkituulella. Tämän jälkeen tuomari pyysi äidiltä omaa leluani. Minulla oli kettuleluni mukana, mutta sekään ei minua siinä sateessa kiinnostanut lainkaan. En siis suostunut leikkimään.
Tämän jälkeen jäin äidin kanssa seisoskelemaan ja hetken kuluttua meitä lähestyi joku olento kelkassa. Tuijotin sitä hetken ja sen jälkeen vedin kohti olentoa ja haukuin. Jossain vaiheessa olennon tultua lähemmäksi siirryin äidin viereen haukkumaan. Olento pysähtyi äidin toiselle puolelle ja siinä vaiheessa hän meni koskemaan sitä. Hieman tätä asiaa ihmettelin, mutta koska äiti uskalsi sitä koskea, piti tietysti minunkin mennä sitä nuuskimaan. Tämän jälkeen tutkinkin sitä kunnolla.
Lähdimme kävelemään poispäin olennosta ja käännyimme kävelläksemme aivan olennon vierestä ohitse. Kun pääsin sen lähelle, päätin tutkia sen perusteellisesti. Nuuskin sitä takaa, edestä ja sen jälkeen astuin kelkan päälle ja nuuskin tämän olennon päätä. Eipä siinä ollutkaan mitään pelottavaa.
Seuraavaksi kävelimme äidin kanssa poispäin kun yhtäkkiä metsästä tuli roisto uhaten ryöstää äidin rahat. Enpä minä oikein uskonut tämän mitään äidille tekevän ja katsoinkin poispäin… mutta sitten kun roisto tuli lähemmäs, piti minun mennä se haukkumaan äidin eteen. Minun äidiltäni et kyllä rahoja pois vie. Heti kun roisto rauhoittui, rauhoituin minäkin ja katselin taas poispäin – ei kai siitä enää mitään vaaraa ole.
Tämän jälkeen kävelimme taas toiseen suuntaan kun haalari nousi vauhdilla maasta ylös edessämme. Pelästyin sitä hieman ja murahdinkin, mutta eipä siitä sen enempää. Kävelimme takaisin lähtöpaikkaamme. Nyt lähdimme haalareita kohti, joista en sen enempää enää välittänyt, kunhan nuuskin haalareiden läheltä. Seuraavaksi takaapäin tuli tynnyri kovalla kolinalla. Hyppäsin äkkiä sivulle, mutta koska äitikään ei siitä mitään meinannut, en pelännyt minäkään vaan jatkoin muina miehinä kävelyä. Takaisin tullessamme kävimme tynnyrin lähellä ja se ei pelottanut minua lainkaan.
Seuraavaksi äiti meni sisälle pimeään taloon ja minä jäin tuomarin kanssa ulkopuolelle. Kun äiti pääsi taloon sisälle hän kääntyi ja huusi minua ja hyppi ja pomppi … ja lähti piiloon. Kun ovi jälleen aukaistiin, minä ampaisin hakemaan äitiä. Koska en näyttänyt lainkaan pelokkaalta, ajatteli tuomari koettaa, olenko kova vai pehmo ja potkaisi siellä pyöreähköä puupalikkaa. Minä potkaisin sen takaisin, sen jälkeen tuomari potkaisi sitä ja taas minun piti sitä potkaista. Se ei aiheuttanut minulle minkäänlaista pelkotilaa ja jatkoin tämän jälkeen matkaani äidin luokse.
Seuraavaksi äiti jätti minut hihnalla kiinni talon seinään ja häipyi itse pois. Metsän siimeksestä hyökkäsi taas yksi roisto kimppuuni, mutta en antanut sen häiritä vaan piipitin äidin perään. Toki minä muutaman kerran vilkaisin roistoon päin, mutta siitä ei näyttänyt olevan vaaraa, sehän oli vain ihminen.
Tämän jälkeen lähdimme äidin kanssa kävelemään ja kun tulimme takaisin ammuttiin yksi laukaus ja jonkun ajan kuluttua toinen. Nämä eivät minun maailmaani hetkauttaneet mitenkään.
Tässä arvostelupisteeni:
Toimintakyky: +1 kohtuullinen
Terävyys: +1 pieni ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua
Puolustushalu: +3 Kohtuullinen, hillitty
Taisteluhalu: -1 pieni
Hermorakenne: +1 hieman rauhaton (tämä olisi ollut +2 ellen olisi piipittänyt äidin perään)
Temperamentti: +3 vilkas
Kovuus: +3 kohtuullisen kova
Luoksepäästävyys: +3 hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin
Laukauspelottomuus: +++ laukausvarma
Sain luonnetestistäni pisteitä yhteensä 168, joista vähennettiin taisteluhalun -1:n takia 10 pistettä ja jäljelle jäi näin 158 pistettä, joka on kuulemma ihan hyvä lapinkoiralle.
25.7.2011 Pyhärannassa
Pääsin tänään Kirstin, Moolan ja äidin kanssa kylään Pyhärantaan Niinan, Jounin ja Inkan mökille. Heillä on siellä valtavan suuri aidattu alue, jossa on koirien hyvä juoksennella vapaana. He järjestivät siellä setteritapaamisen, johon osallistuivat punaiset irlanninsetterit Inka, Moola ja Neela, englanninsetteri ET sekä muunrotuisista portugalinvesikoira Mimmi ja minä edustin suomenlapinkoiria.
Kirsti tuli hakemaan meitä aamulla 9.20. Moola nukkui matkan ajan tapansa mukaan takapenkillä, joten minä matkustin auton takaosassa, koska olen siellä tottunut matkustamaankin.
Hilkka, Matti, Neela ja ET tulivat omalla autollaan samaan paikkaan.
Kun pääsimme pihalle, äiti laittoi minut ensin pariksi minuutiksi hihnaan, jotta rauhoittuisin hieman ennen kuin pääsisin nuuskimaan muita koiria. Näin rauhoituinkin hienosti eikä kenenkään kanssa tullut minkään valtakunnan rähinöitä.
Mimmin kanssa meillä synkkasi heti hienosti. Juoksentelimme ja leikimme valtavasti, mutta ehdimme kyllä jossain vaiheessa myös hetkeksi pysähtymään kuvausta varten.
Toki muutkin koirat juoksentelivat kanssamme, mutta hyvää kuvaa meistä ei saanut. Taisimme olla liian nopeita äidille ja kameralle. Kuvassa törmäsin Moolan takamukseen.
Kaikille oli tarjolla loimulohta, savustettua siikaa, uusia perunoita, salaattia, makkaraa, lettuja ja kahvia sekä mansikkakakkua. Lettujen paistajana toimi Mimmin emäntä.
Jouni toimi ”kalamestarina”:
Niina hääri joka paikassa ja tarjoili meille koirille hyviä herkkuja:
Syömisen lomassa ehdin käydä tutustumassa rantaankin, jossa oli mielestäni aivan ihana kivikko. Sitä olisin jaksanut tutkia vaikka kuinka kauan ja välillä kävin katselemassa maisemia sekä ohi lentäviä lintuja.
Kuva on otettu aika kaukaa, koska äiti ei uskaltanut kipeän jalkansa kanssa kävellä lähemmäksi kivikkoa pitkin.
Yhtä lintua yritin haukatakin, kun se lensi yläpuoleltani:
Tämä päivä oli tosi mukava, mutta kaikki hauska loppuu aikanaan. Toki olimme kaikki aika väsyneitäkin siinä vaiheessa. Minä unohdin sinne kaulapantani, jonka Niina lupasi tuoda meille kun käyvät Helsingissä myöhemmin tällä viikolla.
Tällaisia päiviä saisi olla useamminkin. Paikka oli ihana, siellä oli paljon tilaa juoksennella ja mikä parasta, siellä oli monta koirakaveria.
14.9.2011 Miskajasmin N -pentue 3 -vuotias!
Kylläpä aika rientää. Olin sisarusteni kanssa 3 vuotta takaperin mahdottoman pieni. Nyt olemme kaikki kasvaneet suuriksi ja upeiksi yksilöiksi.
Valtavasti onnea sisarilleni:
Miskajasmin Nattanen, Nuppu
Miskajasmin Nellim, Sera
Miskajasmin Nutukas, Seita
sekä veljilleni:
Miskajasmin Nevakaira, Onni
Miskajasmin Nilivahta, Vilpertti ja
Miskajasmin Näsibeana, Turre
Kiitokset kasviksille Anna-Maijalle ja Jormalle hienon pentueen saattamisesta maailmaan 3 vuotta sitten.
8.1.2012 Pentuhaaveita
Olen jo siinä iässä, että pitäisi miettiä jälkikasvuakin. Niinpä kävin Ulvilassa moikkaamassa Lecibsin Kiehtovaa Lumousta ”Peikkoa” tositarkoituksella. Menin sinne äidin ja iskän kanssa ensimmäistä kertaa torstai-iltana 5.1.2012. Tällä kerralla me Peikon kanssa vain tutustuimme toisiimme, koska olimme molemmat ensikertalaisia eikä kaikki sujunut aivan niin kuin piti. Homma piti ottaa siis uusiksi seuraavana päivänä. Loppiaisena 6.1.2012 homma luonnistui meiltä hienosti. Koska noista tärppipäivistä ei voi koskaan olla aivan varma, ajoimme Ulvilaan vielä sunnuntaina 8.1.2012. Nyt oli Peikko jo kuin vanha tekijä eikä hänellä ollut pienintäkään epävarmuutta asian hoitamisessa. Nyt siis vain odottelemme, odotanko pieniä Ruskanpeikkoja. Pidetään peukut pystyssä, että näin olisi!
7.3.2012 Kovaa jobia
Ei tämä pentujen maailmaan saattaminen ihan helpoimpia hommia tässä maailmassa ole! Avauspoltot pitävät minut hereillä ja siinä sivussa muitakin. Ravailen ympäri taloa, asetun jonnekin nukkumaan vajaaksi minuutiksi ja sitten pitääkin taas nousta ylös petailemaan. Kun yksi paikka on hienosti petailtu, siirryn toiseen. Eiköhän tämän huushollin petipaikat ole upeassa kunnossa ennen kuin pennut syntyvät!
Pennuista voit käydä lukemassa valitsemalla valikosta Käpäläkallion kennelin, Peikkopentueen ja pentueen blogit.
Pentueen vanhemmista on tietoa Peikkopentueen kohdalla ja pennuista löytyy tietoa kohdasta pentueen blogit.
9.7.2012 Setteripäivä Pyhärannassa
Inka oli jälleen tänäkin vuonna päättänyt pitää jo perinteisen setteripäivän Pyhärannassa. Sää oli jälleen samanlainen kuin edellisenäkin vuonna eli sateisen harmaa.
Heti kun minut päästettiin tyttäreni Usvan kanssa ulos autosta, tutustuimme hetken muihin paikalla oleviin koiriin ja lähdin sen jälkeen näyttämään Usvalle rannalla olevaa upeaa kiveä, jossa minun on joka kerta käytävä merimaisemaa katsomassa. Usvalla näytti olevan pienoisia vaikeuksia päästä kiven päälle, mutta kyllä hänkin sinne lopulta pääsi.
Seuraavasta kuvasta näkee, kuinka samanlaisia me Usvan kanssa olemme. 🙂
Niina ja Jouni olivat saaneet saunansa remontoitua upeaksi ja sitä käytiin porukalla tutkimassa.
Kirsti, Moola ja Seija menivät saunomaan ja uskaltautuivat myös uimaan. Moola oli jo aikaisemminkin käynyt uimassa mutta meni vielä uudestaan kokeillaakseen saunan löylyjä. 🙂
Kävin näyttämässä Usvalle viereistä ”saarta” ja ihmettelin jossain vaiheessa, mihin Usva on jäänyt. Rassukka oli jostain syystä joutunut mereen ja yritti epätoivoisesti päästä sieltä ylös. Onneksi hän pääsi sieltä itse pois, koska minä en mielelläni mene veteen. Näin tuli Usvankin heitettyä pois talviturkkinsa.
Ruokaa nälkäisille loihtivat Niina, Tuula ja Jouni.
Koiraemäntä Inka kävi välillä tsekkaamassa onnistuuko kalojen paistaminen. Kyllähän se hienosti onnistui, koska kalat olivat tosi maukkaita kuten muutkin tarjottavat. Niina oli nähnyt jopa niin paljon vaivaa, että oli itse leiponut herkullista olutleipää. Njammm.
Jossain vaiheessa äiti huomasi, että Usva on väsynyt, mutta ei malta mennä lepäämään kun tutkittavaa on niin valtavasti. Niinpä jouduin sijaiskärsijäksi, koska Usva ei yksin olisi autossa levännyt, mutta minun seurassani se onnistui upeasti.
Niina oli valmistanut koirille hirvilihapullia, joita sitten saimme häneltä vuorotellen sulassa sovussa. Olivat todella makoisia ja niitä söi jokainen mielellään.
Jälkiruuaksi oli kahvia ja täytekakkua. Hyvin tuntui täytekakkukin kauppansa tekevän vaikka vatsat olivat täynnä hyvää ruokaa.
Kahvia juodessa löytyi pöydällä olevien kukkien joukosta merkillinen ötökkä, jonka nimeä mietittiin. Kukaan ei sitä tunnistanut. Äiti tutki luonto-opasta kotona ja tuli siihen tulokseen, että kyseessä on kimalaiskuoriainen.
Emäntänä häärinyt Niinakin ehti jossain vaiheessa kahvia juomaan vieraidensa kanssa.
Päivä oli ilmasta huolimatta onnistunut ja sitä oli kiva viettää mukavassa ja iloisessa seurassa. Toivottavasti näemme samoissa merkeissä vielä jatkossakin!
Kiitokset Inka, Niina ja Jouni!
Seuraavaan blogiin, vuodet 2013-2014