Blogin tarinat on kirjoitettu niin kuin Ruska itse olisi kertojana.
1.1.2009 Ensimmäinen Uudenvuodenaatto
No niin, nyt sitten tiedän minäkin, mikä on Uudenvuodenaatto. Silloin ihmiset paukuttelevat kaikenlaisia raketteja taivaalle ja juhlivat muutenkin aika hillittömästi. Minä vietin ensimmäisen uudenvuodenaattoni turvallisesti kotonani äidin, iskän, Hallan, Zicon ja Zaran kanssa (joiden äiskä oli lähtenyt muualle juhlimaan ja jättänyt koirulinsa meidän hoteisiimme).
Lähdimme kaikki jo hyvissä ajoin metsälenkille, jottei kukaan vielä ampuisi raketteja. Minusta kun ei tiedetty miten niihin suhtaudun koska olin aikaisemmin pelästynyt Terran avajaisraketteja. Illalla sitten alkoikin armoton paukuttelu, mutta se ei minua sisällä haitannut. Pyysin, että iskä päästäisi minut ulos pisulle ja meninkin ulos aivan reippaasti. Siellä kyllä paukkui, mutta en välittänyt niistä ennenkuin tuli yksi valtava pamaus ja silloin minua tuotiin sisälle ja vauhdilla. Menin kyllä vielä tämän jälkeen uudelleen koettamaan, mutta isot pamaukset pelästyttivät minut samantien sisälle. Onneksi en muuten ollut niistä moksiskaan, joten kai minä niihin vielä totun.
Ei tämä nyt niitä kaikkein mukavimpia juhlia ole, mutta kaikkeen kai tottuu.
Oikein hyvää Uutta Vuotta 2009 kaikille sivujeni selaajille!
8.1.2009 Rokotukset kunnossa
No niin, nyt sitten minulle on kaikki rokotukset annettu ja menen seuraavan kerran rokotettavaksi vasta joulukuussa 2009.
En olisi millään halunnut mennä lääkärin vastaanottohuoneeseen, mutta löysinkin sieltä kivan tädin, joka rapsutteli minua ja antoi minun suukottaa itseään. Ennen kuin hän antoi rokotuksen, antoi hän minulle makupalan pureskeltavaksi ja niin siinä sitten kävi, etten edes huomannut koko rokotusta. Helppoa kuin mikä. Äiti osti minulle samalla myös passin, jotta pääsen katsomaan, millaisessa paikassa Zico ja Zara siellä Tartossa asustavat.
Samalla lääkärireissulla kävin myös puntarilla ja painoin 8,4 kg. Aika paljon on siis kiloja jo kertynyt. Olen toki jo muutenkin iso tyttö, äidin epävirallisen mittauksen perusteella säkäkorkeuteni on 38 cm.
12.1.2009 Mikähän auttaisi?
Äiti on vähän ihmeissään minun kanssani eikä tiedä yhtään mitä tekisi. Minulla on nykyisin merkillinen tapa murnailla ja haukkua kaikki vastaantulevat vieraat koirat sekä ihmiset. Mikäli joku ihminen pysähtyy minua rapsuttamaan, olen aivan haltioissani eli en minä heitä pelkää, on vain niin mahdottoman kiva haukkua. Vieraita koiria minä kyllä pelkään ja olen kuullut sanonnan ”Hyökkäys on paras puolustus.” Äiti yrittää epätoivoisesti saada huomioni aina kun joku tulee vastaan, mutta enhän minä muutenkaan paljon välitä ääntelyistä ja muista tempuista, joten miksi minä silloin hänestä kiinnostuisin kun on paljon kiinnostavampia kohteita lähellä. Makupalojen kanssa on nyt onnistunut muutaman kerran ihmisten sivuuttaminen mutta koirien tullessa eivät nekään paljon auta. Olenkohan minä ns. ongelmakoira? Mukavaa kun äidillä on vähän haastettakin minun kanssani. Hän odottaa nyt innolla, että koirakoulut alkaisivat ja sanoi, että vaikka emme muuten sinne menisikään opiskelemaan niin ainakin harjoittelemaan yhdessäoloa muiden koirien kanssa. Mahtaako kukaan saada minulta luuloja pois? Mene ja tiedä. Se jää nähtäväksi.
Kaupungilla olemme jo käyneet harjoittelemassa ja siellä löysin ainoastaan yhden pariskunnan, jota piti haukkua. Muut saivat mennä rauhassa. Valitettavasti sillä kerralla ei koiria tullut lainkaan vastaan.
Äiti on jo lukenut kirjan rauhoittavista signaaleista ja yrittää käyttää niitä minuun. Eipä nekään minua silloin kiinnosta kun on muita koiria näköpiirissä.
Jos tiedätte jonkun hyvän konstin, niin voitte antaa äidille vinkkejä kommenteissa.
Ai niin, minulta on jo kaksi hammasta lähtenyt ja uudet ovat kovaa vauhtia tulossa.
14.1.2009 Koirapuistossa
Nyt olen ollut jo kerran koirapuistossakin. Lähdimme äidin kanssa lenkille Salon keskustaan Cindyn ja Cindyn emännän kanssa. Menimme ensiksi rautatieasemalle totuttelemaan junaan. Kun ensimmäinen juna tuli Helsingistä päin, olin äidin sylissä ja pelkäsin sitä vähän, vaikka se hiljaa tulikin. Äiti kertoi, että se on Pendolino. Cindy oli aika mallikelpoisesti maassa. Pienen ajan kuluttua tuli pienen koiran näkövinkkelistä katsottuna mahdottoman suuri kaksikerroksinen juna ja sitä minä pelkäsin. Äiti yritti antaa minulle makupalaakin, mutta ensimmäistä kertaa elämässäni minä en makupalaa huolinut. Onneksi lähdimme siitä aika pian pois ja äiti vain naureskeli, että eipä hauku Ruskakaan ihmisiä.
Tämän jälkeen menimme lenkille hevostallien luokse ja… hui olkoon… hevonen tuli juuri tallista ulos, jolloin minun tietysti piti sitä haukkua. Siinä vaiheessa äiti ei enää mennyt lähemmäksi hevosia, mutta Cindy kävi omistajansa kanssa ihan tallin oven luona. Sinne en minä olisi näin ensikertalaisena uskaltautunut.
Tämän jälkeen jatkoimme matkaamme ja seuraavaksi näin paljon koiria aitauksessa, joita minun tietysti piti haukkua. Tämä oli kuulemma koirapuisto. En uskaltanut mennä niin lähelle aitaa, että vieraat koirat olisivat päässeet minua nuuskimaan. Kun saimme tietää, että koirat olivat kilttejä, menimme kaikki aitauksen sisäpuolelle. Siellä en oikeastaan paljonkaan haukkunut vaan juoksin karkuun suuria koiria. Onneksi Cindy vei suurimman huomion. Pienen ajan päästä nautin jo siellä juoksemisesta. Välillä joku suurempi haukku ajoi minua takaa ja sotki minut käpäliinsä ja silloin minun piti vinkaista, mutta muuten ensimmäinen koirapuistovierailuni meni hienosti.
18.1.2009 Tottelematon veijari
Pääsen aina äidin kanssa aamulla postia hakemaan. Hän on yleensä pitänyt minua hihnassa. Viime aikoina olen totellut aika hyvin pihallakin ja tullut hienosti sisälle kun pyydetään, joten äiti päätti jättää tänä aamuna hihnan sisälle ja antoi minun juoksennella vapaana. En oikein itsekään tiedä mitä tapahtui… ensin juoksentelin äidin ympärillä kun äiti haki postia mutta kun tulimme takaisin päin, menin nurmikolle yhden pensaan alle ja kaivoin siellä jotakin. Äiti huomasi, että syön jotain ja komensi minua pistämään pois suuren löytöni. Silloin pistelin suuni äkkiä tyhjäksi ja lähdin hakemaan toiselta puolelta pihaa pupunpipanoita äidin huutaessa minua sisälle. En ollut yhtään kuulevinanikaan mitä hän huutaa kunhan vain jatkoin matkaani vieressä olevaan puistoon. Äiti näki pimeässäkin missä kuljen, koska hän oli ulos lähtiessämme laittanut heijastinpantaani vilkkuvalon. Arvatkaapa hermostuiko äiti, kun hän ei nähnyt valoa enää missään (tosiasiassa olin sillä hetkellä pensaan takana piilossa syömässä keppejä). Hän huusi minua syömään, joka yleensä on idioottivarma temppu, mutta koettakaapa itse olla kuuntelematta ja silti totella. Mahdoton yhtälö. Ei tule mitään. En siis totellut vaan menin ja tutkin koko puiston. Äiti jo pelkäsi, että menen läheiselle tielle. Niin pitkälle en sentään uskaltanut mennä. Kun olin aikani puuhaillut mitä halusin, tulin oma-aloitteisesti pihalle, en äidin käskystä. Olin löytänyt ihanan tikun, jota järsin ja katsoin tarkasti, ettei äiti vain pääse lähelleni. En edes tiedä mitä tapahtui, mutta ykskaks minulle meni tajuntaan, että äiti sanoi antavansa ruokaa ja sitä käskyä tottelin heti. Menimme siis sisälle ja äitiä harmitti, kun olin kuitenkin lopulta tullut oma-aloitteisesti sisälle niin hän ei voinut edes torua minua.
Olen siis äidin ongelmakoira ja totta totisesti minun kanssani saa tehdä töitä mikäli haluaa minun kuuntelevan. Yleensä kuunteleminen ei minua kiinnosta, ei niin pätkääkään. Eli äidin sanoja lainatakseni: ”Hyvästi tokokisat”. Tämä varmaan tarkoittaa, että minun ei koskaan tarvitse totella, en koskaan joudu tokokisoihin ja koska ärhentelen ja haukun muita koiria, en varmaankaan koskaan joudu edes näyttelyihin äitiä nolaamaan.
Taitaa muuten äidille olla kova paikka kun en suostu pihalla kuuntelemaan, koska Hallan hän on saanut koulutettua erittäin hyvin pihalla pysyväksi. Halla on nuorempana viettänyt tuntikausia yksin pihalla eikä ole siitä poistunut. Luulenpa, että äidin ja iskän pitää aidata koko tontti, mikäli haluavat minun pysyvän pihalla.
31.1.2009 Aika rientää nopeasti
Kylläpä aika rientää. Zico ja Zara tulivat emäntänsä kanssa meille 21.1.2009 ja huomenna he lähtevät taas takaisin kotiinsa Tartoon. Jää nähtäväksi miten saan aikani kulumaan äidin, iskän ja Hallan kanssa. Iskäkin menee taas loman jälkeen töihin 2.2., joten päivät taitavat olla paljon hiljaisempia kuin tammikuussa. Onneksi Halla sentään on seuranani ainakin toistaiseksi. Hänen vointinsa oli vielä pari päivää sitten aika huono, mutta onneksi särkylääkkeillä hänen olonsa koheni ja hän kiinnostui taas leikeistä. Muutos tulee kyllä olemaan valtava, koska olemme painaneet Zaran kanssa käytännöllisesti katsoen kaiket päivät. Hallasta ei taida enää saada kaveria juoksu- ja painileikkeihin, valitettavasti.
22.2.2009 Mätsärissä
Vietin tänään laskiaissunnuntaita Koirakerho Tassujen järjestämässä mätsärissä. En ole koskaan nähnyt suurta koiramäärää ja niinpä ensimmäinen tunti kuluikin haukkumisen merkeissä. Pelkäsin aika hirveästi, mutta onneksi iskä ja äiti olivat lähelläni ja voi sitä ilon hetkeä kun löysin Cindyn sieltä. Käyn usein metsässä juoksentelemassa punaisen irlanninsetteri Warmahill’s Daylight Cindyn kanssa, joten hän oli tuttu entuudestaan ja hän osaa neuvoa näissä näyttelyasioissakin, onhan hän osallistunut lukuisiin mätsäreihin ja pärjännytkin todella hyvin. Lisäksi hänellä on jo kaikki sertit koossa virallisista näyttelyistä, joten kyllä hän on kaunis.
Äidillä on yleensä aina jaloissa jotain häikkää, joten menin kehään iskän kanssa. Iskä ei oikein saanut minua innostumaan, joten hävisin parilleni ja sain sinisen nauhan. Äiti oli jo tässä vaiheessa valmis lähtemään kotiin, koska hän oli aivan jäässä. Hän kuitenkin päätti jäädä siihen asti, että siniset ovat olleet kehässä. Jostain syystä hän lähtikin kanssani kehään kipeästä jalastaan huolimatta ja saikin minuun vähän enemmän eloa. Tuomari valitsi sinisistä neljä parasta. Kun sijoille 4-3-2 tulleet oli valittu, äiti sanoi minulle, että en tällä kertaa sijoittunut, MUTTA sitten tuomari yllättikin meidät sanomalla, että sinisten voittaja on aivan ihana pieni Ruska -tyttönen, joka on juuri sellainen kuin pennun pitääkin olla. Sen jälkeen hän tuli ja ojensi äidille punaisen ruusukkeen ja kätteli äitiä (ihmettelen kyllä, miksei minua tassutettu). Palkinnot eivät kyllä olleet siellä hyviä, taisi olla toiseksi huonoimmat palkinnot, mitä äiti tietää mätsäreissä olleen, mutta saimme paljon uusia kokemuksia ja nyt tiedämme, mihin meidän täytyy panostaa.
31.3.2009 Halla on poissa
Hallan jalat menivät niin huonoon kuntoon, ettei hän pysynyt pystyssä kuin aivan pienen matkaa. Tämän takia meidän piti luopua Hallasta, vaikka se koville ottikin. Äiti ja iskä jättivät minut siksi aikaa kotiin kun he veivät Hallan viimeiselle matkalleen. Ikävä on meillä kaikilla kova, mutta onneksi meille jäi hyviä muistoja Hallasta.
12.4.2009 Hui kauhistus – mikä tuo on?
Makoilin pääsiäispäivänä kaikessa rauhassa olohuoneen lattialla kun havahduin kauhean ötökän kävelyyn kuononi päällä. Nousin äkkiä ylös ja yritin kovin hakea sitä katseellani. Koska en sitä kuitenkaan löytänyt, päätin mennä varmuuden vuoksi äidin syliin sohvalle. Siinäkin yritin sitä vielä nähdä… ja huiiii…. se tuli sohvalle. Kiipesin nopeasti äidin niskan päälle kuvitellen, ettei ötökkä pääse sinne. Ihmettelin kun äiti vain naureskeli ja sanoi, että se on KÄRPÄNEN, ei sitä tarvitse pelätä. Vai ei muka tarvitse, minä tyttöhän aivan tärisin kauhusta. Se oli tämän lyhyen elämäni pelottavin hetki. Äiti ja iskä ihmettelivät, mitä he tekisivät kanssani. Iskä tappoi kärpäsen ja äiti ajatteli näyttää sitä minulle. Olin siinä vaiheessa takkahuoneessa ja äiti lähestyi minua kädessään selvästikin jotakin kivaa. Kun näin mustaa hänen kädessään kuvittelin sen syötäväksi ja otin sen suuhuni… ääks, syljinkin sen nopeasti pois, sehän oli se kärpänen. Äkkiä piiloon takkahuoneen sohvan taakse. Sieltä minua ei meinannut saada millään pois.
Äiti ajatteli, että täytyy lähteä lenkille, jotta unohdan kärpäsen. Höh, millä noin kauheaa kokemusta voi unohtaa. Lenkiltä kotiin tultuani en ollut sitä vieläkään unohtanut. Hiippailin varovaisesti ympäri taloa, mutta olohuoneeseen en oikein uskaltanut mennä. Äiti heitteli minulle palloa ja pieneksi aikaa taisin sen unohtaakin. Saa nähdä, miten reagoin olohuoneeseen huomenna?
Kärpäsiä ei varmaankaan ole Suomessa kesällä, eihän?
17.5.2009 Latokartanonkoskella
Pääsin tänään käymään Latokartanonkoskella Perniössä. Aikaisemmin keväällä siellä olisi ollut vettä vielä enemmän, mutta oli sitä nytkin ihan riittävästi. Äiti ei ensin uskaltanut päästää minua vapaaksi kuvaamista varten, mutta kun hän huomasi kuinka hienosti käyttäydyin, pääsin irti hihnasta aina kuvausten ajaksi.
Kiersimme lenkin kosken ympäristössä, jossa oli paljon nuuskittavaa. Olimme juuri ylittäneet kosken siltaa pitkin kun äiti antoi minulle makupalaa. Arvatkaapa mitä silloin tein? Yskäisin kunnolla ja syljin suustani ulos elävän kimalaisen. Äiti oli tästä kauhuissaan, mutta koska olin itse rauhallinen, hän päätteli minun selviytyneen ilman pistoa.
Tämän lenkin jälkeen menimme istuttamaan mökille perunoita ja siellä minun piti jälleen toimia valokuvamallina äidille.
Kotiin päästyäni lähdin lenkille Cindyn ja Moolan kanssa. Lenkin päätteeksi Moola lähti kotiin, mutta minä menin pieneksi aikaa Cindyn kanssa painimaan hänen tarhaansa. Olisin jaksanut painia vaikka kuinka kauan, mutta nälkä ajoi minut kotiin.
Hei – meinasin ihan unohtaa… äidillä on lomaa töistä viikon verran ja hän menee seuraavan kerran töihin 26.5.
Hauskaa – ei tarvitse olla yksin. Toivottavasti siivouskärpänen ei pure häntä. Luulenpa kyllä, että siitä ei ole pelkoa. =)
23.5.2009 Cindy ROP ja RYP-3 Raumalla
JEEEE, HIENOA CINDY!
Nyt se sitten tapahtui. Rauman näyttelyssä tuomarina toiminut Rony Doedijns Alankomaista huomasi Warmahill’s Daylight ”Cindyn” äärettömän kauneuden ja valitsi hänet koko irlanninsetterijoukon kauneimmaksi. Onhan Cindyllä jo noita pokaaleita aivan liiankin kanssa, mutta nyt hän sai kokoelmiinsa myös ROP-pokaalin. Aivan upeata!
Cindyn kasvattajat olivat myös mukana Raumalla englanninsetterinarttu Warmahill’s Funny Funny ET, ”ET:n” kanssa. ET oli myös rotunsa paras ja näin Warmahill’s oli ryhmäkehässä edustettuna peräti kahden koiran kanssa. Eipä olisi paljon paremmin voinut mennä… ET pesi koko porukan ollen RYP-1 ja Cindykin hienosti RYP-3 saaden näin jälleen yhden todella hienon pokaalin RYP-kehästä. Kuohuviini on jo laitettu viileään, juhlitaan illalla.
ET jatkaa huomenna BIS-kehässä, joten toivotankin ET:lle PALJON ONNEA huomiseen.
Alla olevassa kuvassa istuskelen hienojen ystävieni seurassa. Lähinnä kameraa on ensin Cindy, sitten minä ja viimeisenä Cindyn sisko Moola.
1.6.2009 Olen uimarihurtta
Äiti tuli tänään töistä kotiin ja kertoi heti Cindyn emännän soittaneen ja pyytäneen uimaan Lehmijärvelle. Koska päivä oli ollut helteinen, oli äiti valmis lähtemään, kunhan vain löytäisi uimapukunsa. Löytyihän se ja niin olin ensimmäistä kertaa matkalla uimaan. Minulla ei ollut tietoakaan mitä se uiminen on ja kun pääsimme perille, oli siellä HIRVEÄSTI vettä suuressa lammikossa. Silloin oli aika kova tuuli ja kun menin lähelle rantaa tutkimaan vettä, löi iso aalto rantaan ja pärskäytti päälleni vettä. Minä tietysti kiljaisin heti enkä oikein uskaltanut mennä veden lähelle enää.
Äiti meni itse veteen ja yritti saada minua mukaansa, mutta huonolla menestyksellä. Cindy jo leikki vedessä emäntänsä kanssa kun minä vielä mietin uskaltautuisinko sinne. Samassa äiti nykäisi vähän hihnasta ja silloin sitä mentiin. Uimme pienen kierroksen ja käännyin aika pian takaisin rannalle. HEI, MINÄHÄN OSASIN UIDA. En pelännytkään sitä niin paljon kuin ensin olin ajatellut, mutta kyllä silti mielelläni tulin pois vedestä. Sehän oli märkää!
Tämän jälkeen äiti laittoi minut puuhun kiinni hihnalla ja lähti itse uimaan. Kun hän oli uinut jonkun matkaa hän huusi minua ja minullehan tuli hätä kun äiti oli jo niin kaukana. Cindyn emäntä päästi minut irti hihnasta ja kuuliaisena tyttönä tein valtavan loikan ja lähdin uimaan kohti äitiä. Jonkun matkaa uituani huomasin, ettei minun tarvitsekaan pelastaa äitiä, koska hän oli jo tulossa takaisin päin. Käännyin ja uin nopeasti rannalle ettei tule turhaan polskittua. Tämän jälkeen minun piti vielä lähteä Cindyn emäntää pelastamaan, mutta hänkin pääsi sieltä kuitenkin pois omin avuin.
Valitettavasti kuvat eivät oikein onnistuneet, mutta onneksi niistä sentään näkee, että olin uskaltautunut uimaan.
Vesi on ihan puhdasta, vaikka näyttää kuvassa ruskealta pohjassa olevan hiekan takia.
Huomatkaa kuinka hienosti pidän häntääni, tosin se oli välillä suorana takanakin.
Tämän näköiseksi siitä uimisesta sitten tuli!
7.6.2009 Zico FI MVA & EE MVA!!!
Zicosta tuli tänään Salon näyttelyssä uusi FI MVA. Hän oli PU1 ja sai kolmannen sertinsä. Kyllä hän vain esiintyikin hienosti. Tuo kuvassakin näkyvä pystyhäntäisyys vaikutti siihen, että Zico oli ROP-kisassa VSP. Tosi hieno suoritus Zico ja Sanna!
Koska Zicolla on jo kaksi sertiä Virosta, tuli hänestä samalla kaksoisvalio eli hän on nyt Suomen ja Viron valio.
Kotiin päästyämme piti uutta muotovaliota tietysti kuvata ja Ziconkin piti maistaa, miltä muotovalioruusuke maistuu!
…ja kaikki ruusukkeet piti tietysti laittaa kaulaan.
Hurjan paljon Onnea Sanna ja FI MVA & EE MVA BH Harjaselän Oljenkorsi!
21.6.2009 Erotuomarina
Toimin tässä eräänä päivänä Zicon ja Zaran erotuomarina kun he kiistelivät lelusta. Tässä kuvia eri vaiheista:
Laskin ensin kolmeen, irrotin otteeni ja sen jälkeen vetokisa sai alkaa.
Zico vasemmalla, Zara oikealla ja ärinä oli melkoista.
Kisan tiimellyksessä asennot vaihtelivat. Tässä Zara ottaa myös tassut avuksi.
Voittaja on selvinnyt. Zico voitti ja Zaran on tyytyminen muutamaan narunpätkään.
Sääntöjemme mukaan voittaja saa syödä hävinneen. Zico aloittaa kuonosta. =)
Jos kyllästyit jo lukemaan vanhoja blogejani, voit palata takaisin ylös.