25.10.2009 Lappalaiskoirat ry:n syysnäyttely, Jyväskylä
Tuomari Pirjo Hjelm
Tuomarin arvostelu: Ryhdikäs. Ikäisekseen hyvin kehittynyt. Vankka, hyväilmeinen pää. Hyvä purenta, silmät ja korvat. Riittävä kaulan pituus. Sopiva raajojen luusto. Riittävästi kulmautunut. Lyhyehkö runko. Riittävästi kulmautunut takaosa. Liikkuu hyvin edestä ja takaa; askel voisi olla hieman pitempi. Hyvä karva.
Tulos: JUN EH
Lapinkoiria oli näyttelyssä yhteensä 199, joista 115 narttua. Junnunarttuja oli 28.
Koska olen aina ollut huonovointinen autossa, äiti ja iskä päättivät lähteä Lappalaiskoirat ry:n syysnäyttelyyn jo edellisenä päivänä ja yöpyä Patalahdella Himoksen rivitalossa. Ajattelivat, etten näin menetellen olisi aivan räätynyt kehään mennessäni.
Kun pääsimme rivitaloasuntoon sisälle, pääsin minä jotenkin livahtamaan ovesta ulos enkä ottanut kuuleviin korviinikaan äidin huutoa takaisin. Onneksi en sentään mennyt tielle päin vaan suunnistin järven rantaan. Siellä minä nuuskin maastoa ja annoin ottaa itseni ihan kiltisti kiinni. Tämän jälkeen lähdinkin äidin kanssa tutkimaan lähialueita. Äiti otti minusta muutaman kuvan järven rannalla ja pelkäsi koko ajan minun livahtavan karkuun.
Illemmalla pääsin vielä iskän ja äidin kanssa pidemmälle lenkille lähimetsään. Kiipesimme ensin korkean mäen päälle, josta äiti nappasi hämärässä tämän kiilusilmäkuvan:
Illalla nukkumaan mennessämme en oikein ymmärtänyt, miksi minun pitää nukkua sisällä enkä pääse ulos nukkumaan! Peräti merkillistä! Herätin äitiä monta kertaa yöllä selittäen, että haluan mennä pihalle nukkumaan. Minua ei sinne kuitenkaan päästetty, käskettiin vain nukkumaan. Höh.
Lappalaiskoirat ry:n syysnäyttelyssä se sitten tapahtui, ERI-putkeni katkesi. Ajoimme mokoman punaisen nauhan takia Halikosta Jyväskylään – eipä olisi kannattanut. Lisäksi sääkään ei ollut ihan suosiollinen, pientä tihkusadetta koko ajan.
Huono päivä, mutta onneksi sentään näimme siellä kasvattajani sekä siskoni (Miskajasmin Nutukas) ja veljeni (Miskajasmin Nevakaira). Olin siskoni kanssa kehässä peräkkäin ja saimme molemmat EH:n ja melkeinpä samanlaiset arvostelut.
Äiti oli todella harmissaan saadessaan punaisen nauhan käteensä ja mainitsikin kehäsihteerille, että sain huonoimman arvostelun mitä ikinä olen saanut.
Tämä näyttely pitää nopeasti unohtaa ja toivoa paluuta entiseen. Luulenpa kyllä, että Turun näyttelystäkään ei ole odotettavissa parempaa tulosta, koska olen aloittanut karvanlähdön. (Kun pääsimme kotiin, äiti harjasi minusta karvaa yhden lapinkoiran verran!)
Veljeni Miskajasmin Nevakaira ”Onni” sensijaan onnistui erinomaisesti saaden laatuarvosteluksi ERIn ja ollen junnu-urosten kilpailuluokassa 3. Hienoa Onni, onneksi olkoon!
Ennen pois lähtöäni pääsin vielä leikkimään veljeni Onnin kanssa, voi jeeeee, meillä oli kivaa. Harmi vain, että asumme niin mahdottoman kaukana toisistamme.
Tällä päivällä tapahtui muutakin mukavaa kuin tuttujen tapaaminen – En oksennellut sen paremmin meno- kuin paluumatkallakaan. Paluumatkalle lähtiessämme söin lisäksi ruoka-annokseni ennen kotiin lähtöä ja siltikään en oksennellut enkä kuolaillut. Hyvä minä. Taidan jo oppia autossa matkustamisen!
Seuraavaan näyttelyyn, Turku