4.12.2011 Helsinki

Helsingin KV-näyttely Voittaja 2011
Tuomari Elina Haapaniemi

Tuomarin arvostelu: 3 v. kaunis narttu. Hyvä tasapainoinen & kantaa itsensä kauniisti. Hyvin kaunis nartun pää. Oikeat silmät ja purenta. Hyvä kaula ja ylälinja. Vankka runko. Riittävästi kulmautunut takaosa. Ahdas takaa, liikkuu sivusta erittäin hyvin. Hyvä häntä.

Tulos: VAL ERI/3 SA, PN3  

Suomenlapinkoiria oli näyttelyssä yhteensä 67, joista narttuja 36. Valionarttuja oli 13.

Jätimme äidin kotiin ja lähdimme kohti Helsinkiä kahdestaan iskän kanssa. Tiia oli luvannut tulla esittämään minut, mikäli se vain hänen aikatauluihinsa sopii. Kun valionarttujen vuoro alkoi lähestyä, soitti iskä äidille ja kysyi, onko Tiia tulossa. Koska iskä ei häntä kehän laidalla missään nähnyt, soitti äiti kasvattajalleni ja kysyi, onko veljeni Onnin omistaja paikalla. Äiti tiesi Elinan olleen ainakin aikeissa lähteä Helsingin näyttelyyn. Elina oli juuri kertonut kasvattajalle, että hänkin menisi mielellään tuonne kehään. 🙂 Hienosti kävi tuon asian hoitaminen kotoa käsinkin. 


Kiitokset Saralle kuvasta.

Kasvattajani oli myös kehää seuraamassa ja kehui, että olin mennyt erinomaisen hienosti Elinan kanssa. Kerran olin hieman haukahtanut kun makkaranpalaa ei tahtonut tarpeeksi nopeasti tulla. Ihmeellistä kyllä, sitä ei saanut haukahtamallakaan. Yritys hyvä 10 kuitenkin. Sain tuomarilta ERIn ja poistuimme tyytyväisinä kehästä. Seuraavaksi oli vuorossa kilpailuluokka, jossa tuomari laittoi minut valionarttujen kolmoseksi. Ykköseksi hän sijoitti Lumiturpa Drinksun ja kakkoseksi Lecibsin Tyrnin. Paras narttu -kehässä meidät sijoitettiin samaan järjestykseen eikä edes upea junnunarttu Jehnajan Neilikka päässyt tätä valiosuoraa rikkomaan vaan jäi PN-4:ksi.

Hienoa, että sijoituin PN-3:ksi, vaikka äiti hieman epäili mahdollisuuksiani ilmoitettujen 42 nartun joukossa.

Seuraavaan näyttelyyn, Turku