Tälle sivulle kirjaan ylös kaikkea koulutukseeni liittyvää, lähinnä alkuaikojen opetuksia. Nykyisin treenaamme aina silloin tällöin, mutta eipä äitikään enää paljon stressaa minun kouluttamiseni takia. 🙂
Aloitin 7.4.2009 äidin kanssa Salon Seudun Palveluskoiraharrastajat ry:n koirakoulun eli nyt minäkin olen virallisesti koululainen.
Valitettavasti jouduin lopettamaan tämän koulun ennen sen virallista loppumista, koska minulle tuli huuliini muille koirille mahdollisesti tarttuva papilloomavirus.
Olen aika haasteellinen opetettava, koska minulla ei yleensä ole kuulo päällä. Ainoastaan makupala saa minut joskus kuuntelemaan, mitä minulle puhutaan. Minulla ei ole lainkaan miellyttämisen halua. Tästä äiti onkin ihan ihmeissään, koska Hallalta sitä löytyi todella paljon. Näin äitikin saa opetella koiran kouluttamisessa, mitä ne haasteet ovat!
Istu ja katso
Aina ennen kuin saan ruokaa, minun pitää istua käskystä ja katsoa äitiä silmiin (iskä pyytää vain istumaan ja silloin saan unohtaa silmiin katsomisen).
Äiti opetti minua makupalan avulla istumaan ja opinkin sen heti ensimmäisellä ”tunnilla”. Muutaman kerran annoin jopa tassuakin oma-aloitteisesti. Tällä hetkellä istun jo käskystä suhteellisen hyvin, joskus käskyä saa toistaa ennenkuin istahdan. Tassun antamista emme ole vielä paljoa opetelleet, mutta aina silloin tällöin kokeilemme sitäkin ja jos minulta kysytte, niin hyvin menee.
Sivutuotteena tässä käskyssä äiti huomasi, että alan helposti ”vilkuttamaan”, joten olemme välillä ottaneet myös käskyä VILKUTA. Joskus se menee hyvin ja joskus en kyllä vilkuta vaikka kuinka pyydettäisiin. Saa sitten nähdä jatkossa vilkutanko vai en.
Silmiin katsomista en ensimmäisillä kerroilla ymmärtänyt, mutta äiti nosti päätäni niin, että sai minuun katsekontaktin. Palkaksi saan tietysti ruokaa.Tällä hetkellä osaan tämän tempun jo täydellisesti, kunhan vain sapuskaa tulee.
7.12.2008
Tämä temppu on jo täydellisesti hallinnassa. Ruokaa saadessani kipitän nopeasti ruokakuppini ääreen, nuuhkaisen sitä, jotta tiedän sen olevan syötävää. Kun kelpuutan sen, istahdan ja katson ylös äitiä silmiin. Joskus hän odotuttaa mielestäni aivan liian kauan, mutta silti osaan tämän tempun jo hyvin. Oikein nälkäisenä meinaan tämän unohtaa, mutta pieni äännähdys äidiltä ja istahdan nopeasti ja katson häntä.
Vilkuttaminen on ainakin toistaiseksi jäänyt. Saa sitten nähdä jatkossa, otammeko sen harjoittelun kohteeksi.
23.12.2008
Istuminen on helppoa kuin mikä ja ruokaa saadessani olen äidin mielestä todella suloisen näköinen istuessani ja katsoa tapittaessani häntä. Äiti yrittää vielä opettaa minulle, että hän saisi puhua jotain muutakin kuin tuon ”Ole hyvän” ilman, että minä heti hyökkäisin syömään. Toistaiseksi olemme tyytyneet tuohon ”vanhaan” tapaan.
18.1.2009
Nyt minulle saa jo puhuakin ilman, että heti hyökkään syömään (kunhan ei vain paljon höpöttele).
20.4.2009
Hmmm… minun kanssani saakin tehdä paljon töitä jos haluaa minun tottelevan. En viitsi aina kuunnella mitä minulle puhutaan ja silloin yritän tehdä kaikki temppuni peräkanaa. Istuminen onnistuu aina silloin kun haluan istua, ei muuten. Takapakkia siis. Silmiin katsominen sujuu sen sijaan erittäin mallikkaasti. Nyt äiti onkin oppinut sanomaan ensin ”Katso” ja vasta sitten ”Istu”. Näin olen jotenkin kuulolla paremmin vaikka jo olisinkin katsoa tapittanut häntä.
27.12.2009
Äiti teki kanssani töitä, jotta unohtaisin koko istumisen ruokaa saadessani. Tämä sen takia, että näyttelyissä käydessäni halusin aina istua. Nykyisin minulla on siis ”Seiso” -käsky ruokaa saadessani. Istumista emme ole enää harjoitelleet, koska äiti sanoo, ettei minusta tule kuitenkaan toko -koiraa. Toki osaan edelleenkin käskystä istumisen, mutta sitä ei erikseen enää harjoitella.
Tänne
Olen aika rohkea pentu ja ulkona haluan vain mennä ja tutkia paikkoja. En ehdi silloin kuuntelemaan, mitä äiti minulle sanoo. Vaikka hän kuinka yrittäisi saada minua tulemaan luokseen pyytämällä, vinkumalla, juoksemalla, tasajalkaa pomppimalla tai jollakin muulla tavalla, minä tyttö vain touhuilen omiani ja menen minne lystään. Joskus äiti on mennyt minua piiloon talon kulman taakse, mutta sehän ei minua haittaa. Olkoon siellä niin kauan kuin huvittaa. Hän on sanonutkin, että hänen aikaisemmat koiransa ovat pentuna pysyneet aina hänen lähellään (ovat tainneet kaikki olla pelkurikoiria).
Tämä kuitenkin on ehkä syynä siihen, että hän aloitti tänne -harjoitukset. Toistaiseksi olemme harjoitelleet vasta sisällä. Joka kerran kun äiti huutaa minulle TÄNNE, minun pitää juosta äidin luo ja saan häneltä palkaksi namupalan. Toistaiseksi homma on pelittänyt hyvin ja minä olen saanut makupaloja aika monta, tosin aivan minimaalisen pieniä, koska äiti pelkää, että lihon muuten liikaa.
Keksin muuten ihan itse yhdistää ISTU, KATSO ja TÄNNE -käskyt ja nyt kun äiti huutaa, juoksen hänen luokseen, istun hänen eteensä ja katson häntä silmiin. Äiti kyllä epäilee, että tästä tulee ongelmia tokon liikkeitä opetellessa, koska hän haluaa, että koira tulee käskystä suoraan sivulle.
Tällä hetkellä tämä harjoitus menee sisällä jo erittäin hyvin ja seuraavaksi siirrymmekin ulos harjoittelemaan. Siellä on tosin paljon kaikkea mielenkiintoista, joten jää nähtäväksi, keksinkö siellä parempaa tekemistä. 🙂
7.12.2008
Tänne -käskyn osaan jo ikäisekseni todella hyvin. Voit lukea asiasta blogistani 6.12.2008. Jostain syystä kotipihalla en halua kuunnella tätä käskyä kuin ainoastaan takapihalla aitauksessa ollessani. Jos en ole aitauksessa, huutakoon äiti mitä huutaa, en kuuntele enkä silloin tietenkään voi edes totella. Tähänkin hän kuvittelee vielä saavansa muutoksen aikaan.
23.12.2008
Tämä on yksi parhaista tempuistani kunhan en vaan ole kotipihalla ja tutkimassa jotain mukavaa. Kun olen löytänyt jotain erittäin mukavaa, äiti ei yleensä edes yritä kutsua minua. Sisällä tottelen heti ja tulen äidin luokse juoksujalkaa, vaikka olisin painimassa Zaran kanssa.
18.1.2009
Takapakkia, takapakkia ja takapakkia sanoo äiti.
En enää sisälläkään viitsi aina totella tätä käskyä jos minulla on jotain mielenkiintoisempaa puuhasteltavaa. Yleensä sentään toisesta käskystä tulen, mutta paljon paljon verkkaisemmin kuin aikaisemmin.
Metsässä tottelen tätä käskyä aika hyvin vaikka olisin Cindyn kanssa juoksentelemassa jossain vähän kauempana, mutta kotipiha, se ei ole tottelemista varten se. Ei sinne päinkään. Tästä voitkin lukea blogistani 18.1.2009.
20.4.2009
Tänne -käskyä tottelen jo kotipihallakin. Poikkeuksena joka paikassa on vastaantulijat, jotka minun pitää aina käydä haukkumassa. Juoksen suoraan vastaantulijoita kohti ja haukun kiukkuisesti ja murnailen. En kuitenkaan uskalla mennä aina lähelle ja jossain vaiheessa yleensä tajuan, että äiti huutaa ”Hei hei”. Silloin kipitän nopeasti äidin luokse.
27.12.2009
Metsässä vapaana ollessani käyn edelleen haukkumassa vastaantulijat. Kuuloni ei silloin ole päällä, mutta jossain vaiheessa palaan kuitenkin takaisin. Muutoin tulen käskystä erinomaisesti äidin luokse, tosin tarvitsen palkaksi namipalan. Vaikka menenkin aina haukkumaan vastaantulijat, olen kaikkien vastaan tulevien ihmisten ystävä. Kun pääsen lähelle, minun ei enää tarvitse heitä haukkua. Koirat ovat kuitenkin asia erikseen, joidenkin kanssa olen heti kaveri ja käyn heitä nuuskimassa ja joidenkin lähelle en edes uskalla mennä. Tässä on äidillä suuri työsarka, miten minut saa tottelemaan siinä vaiheessa, kun olen jo huomannut nämä ihmiset / koirat.
Maahan ja pyydä
Maahanmeno onkin helppo juttu, kunhan äiti vain pitää makupalaa lattialla. Siitä istumaan nouseminenkin onnistuu jo aika hyvin. Olen muuten sitä mieltä, ettei ilman makupalaa kannata oikeastaan mitään tehdäkään. Toki ”tänne”- ja ”istu”-käskyt onnistuvat muutenkin, mutta jos haluaa varmasti minun tekevän käskyn mukaisesti, kannattaa makupalaa pitää tyrkyllä.
Nyt osaan jo hienosti istua, mennä siitä maahan, nousta taas istumaan ja kun äiti sanoo PYYDÄ, nostan molemmat tassuni kiinni hänen käteensä, jossa on makupala. Saa sitten nähdä, miten minä tämän tempun myöhemmin teen. Äidin mielestä opin temppuja nopeasti eli minulle ei montaa kertaa tarvitse liikettä opettaa, kun ainakin tiedän mitä minulta odotetaan. Tietysti eri asia on, haluanko sitä aina tehdä. Taidan olla VIISAS KOIRA!
7.12.2008
Toistaiseksi tarvitsen edelleen makupalan lattialle ennenkuin suostun menemään maahan. Tämänkin varmaan jossain vaiheessa opin kunhan harjoittelemme tätä liikettä enemmän.
23.12.2008
Höhöö… nyt olen ymmärtänyt jujun. Osaan mennä hienosti maahan vaikka äiti on seisomassa ja pitää makupalaa ylhäällä kädessään. Helppoa, kun sen osaa. Seuraavaksi minut pitää saada vielä pysymään siellä maassa. Vaikka äiti sanoo minulle Vapaa, olen usein omatoimisesti nousemassa ylös siinä vaiheessa. Tästä hän komentaakin minut silloin takaisin pieneksi aikaa, jotta saamme lopetettua tempun onnistuneeseen suoritukseen.
Pyytäminen on muuttunut siinä suhteessa, että enää en laita tassujani äidin makupalaa pitelevän käden päälle vaan osaan pitää niitä ilmassa. Kovin korkealle en tassujani vielä saa, koska kaadun silloin helposti taaksepäin. Kunhan kasvan isoksi koiraksi, pysyn varmasti paremmin pystyssäkin tässä tempussa.
18.1.2009
Jos on tänne -käskyssä tullut takapakkia, niin on myös maahan -käsky kärsinyt. Jos äidillä on makupala kädessään, niin ensin yritän saada sitä istumalla, kun ei se onnistu, menen maahan aivan oma-aloitteisesti. Ihmettelen, miksen saa silloinkaan makupalaa ja silloin en enää kuuntele, istun ja menen maahan vuorotellen. Siinä on äidillä tekemistä, että saa tämän jälkeen minut tekemään yleensäkään mitään. Mikäli makupalakäsi on maassa ja minulle annetaan käsky ”Maahan”, menen toki maahan, mutta yritän samalla kaivaa makupalaa käden alta. Voi jee, äiti on kanssani ihmeissään. Valittelee aina, ettei minusta saa toko-koiraa tekemälläkään kun en viitsi kuunnella puhetta.
20.4.2009
Maahan menen aika hyvin, mikäli minulle ensin sanoo ”Katso” (joka taitaa olla joku taikasana, jolla minut saa kuuntelemaan).
Kun samaa käskyä toistetaan vuorotellen jonkun muun käskyn kanssa, menee se jo aika mallikelpoisesti (esim. maahan – istu – maahan – istu). Makupala palkaksi tietysti joka kerta.
Tällä hetkellä olemme unohtaneet koko Pyydä -käskyn, harjoittelemme sitä sitten kun olen vanhempi.
27.12.2009
Tämä käsky on edelleen hyvin hallinnassa makupalan avulla. Enää en tarvitse ”Katso” -taikasanaa, kunhan käsi on vain käynyt taskussa. Luulenpa, että minulta ei tuota makupalaa saa pois millään. Minkä ihmeen takia menisin maahan pelkästään äidin mieliksi. Se ei ole minun juttuni.
23.7.2011
Äiti on opettanut minut menemään maahan, jäämään siihen ja hän itse menee parin-kolmen askeleen päähän eteeni. Sen jälkeen katsomme toisiamme silmiin ja jonkun ajan kuluttua hän kävelee vierelleni ja antaa minulle makupalan. Otan sen suuhuni, mutta pysyn hienosti maassa. Sen jälkeen hän menee jälleen eteeni seisomaan. Tätä kokeilimme viiden minuutin ajan eikä minulla ollut mitään tarvetta nousta ylös ennen kuin äiti tuli vierelleni ja sanoi ”vapaa”. Tästä sitten vähitellen hän aikoo pidentää välimatkaa. Saas nähdä, kuinka ämmän käy!
Sivulle
Äiti koetti kerran kutsua minua luokseen makupala kädessään ja kun tulin lähelle hän sanoi ”Sivulle” ja siirsi makupalan toisesta kädestään toiseen takakautta, jolloin minäkin kiersin sieltä. Kun tulin hänen vasemmalle sivulleen hän sanoi ”istu”, jolloin istahdin heti enkä vielä tänä päivänä ymmärrä, miksi minua siitä niin vuolaasti kehuttiin. Tämän jälkeenkin olemme aina välillä tätä liikettä ottaneet ja täytyy sanoa, että tiedän kyllä mitä minulta odotetaan. Toistaiseksi äiti on kyllä usein helpottanut tätä liikettä siirtämällä makupalan takakautta vasemmalle puolelleen. Hiljaa hyvä tulee ja tämäkin liike tulee minulle aina vain helpommaksi ja helpommaksi (kunhan vain viitsin kuunnella äitiä).
23.12.2008
Menen aina silloin tällöin sivulle istumaan ilman, että äidin pitää siirtää makupalaa kädessään nenäni edessä. Joskus tosin menen hieman liian taakse tai eteen tai poikittain. Tästä äiti korjaa asentoni, mutta makupalan saan aina sen jälkeen kun istun oikealla paikalla. Kannattaa siis totella.
18.1.2009
Tätä liikettä yritän tehdä joskus itsenäisesti kun saan käskyn ”Tänne”. Toki menen sivulle myös ”Sivulle” -käskystä, mutta äidin makupalakäden pitää olla oikeassa kohtaa vasemmalla sivulla, jotta pysähdyn siihen istumaan, muutoin menen istumaan eteen poikittain.
20.4.2009
Tiedän jo ruokaa saadessani, että minun pitää mennä ensin sivulle, joskus saan käskyn ”istu”, joskus ”seiso” ja joskus ”maahan”. Sivulle meno on vielä toisinaan hankalaa ja pyörin äidin ympäri ylimääräisen kierroksen ennenkuin pysähdyn sivulle.
27.12.2009
Hei hirvitys, olemme unohtaneet tämän liikkeen harjoittelemisen. Lopetimme ruokailun yhteydessä tämän sivulle -käskyn juoksuni jälkeen, kun minulle ei millään meinannut ruoka maittaa. Kyllä, totta se on, minullakin on joskus sellainen aika, ettei ruoka maistu, ihmeellistä. No, joka tapauksessa tämän liikkeen harjoitteleminen unohtui, vaikka ruokakin jälleen maittoi. Täytyypä ottaa se taas mukaan ”ruuanedusharjoituksiin”.
23.7.2011
Eipä olla muistettu vieläkään tämän liikkeen harjoittelemista ruokailun yhteydessä. Riittää kun seison ja katson äitiä silmiin niin sapuska on taattu juttu. Huomenna aloitamme sivulle -käskyn ruokailun yhteydessä. Se menee ainakin muulloin hienosti kunhan vain minulla ei ole mitään muuta hommaa siinä vaiheessa kun käskyn saan.
Seuraa
20.4.2009
Tämä käsky on osoittautunut minulle toistaiseksi aika hankalaksi. Äidillä on tietysti silloin makupala vasemmassa kädessään, josta yritän sen saada hyppien. Mikäli äiti laittaa kätensä alemmaksi, yritän kaivaa makupalaa hampaillani. Nyt meille kerrottiinkin koirakoulussa, että kannattaa ottaa ensin vaikka vain askel kerrallaan ja siitä sitten vähitellen vähän pidempää matkaa. Tämä tuntuu tepsivän hyvin ja nyt olemme saaneet muutaman kerran onnistuneen suorituksen siten, ettei äidin tarvitse pitää kättään koko ajan alhaalla.
27.12.2009
Eipä ole tämän käskyn osalta paljon hurraamista. Seuraan juuri silloin kun huvittaa eikä minua kovin usein huvita. Tähän äiti ei oikein ole keksinyt mitään hyvää konstia, koska ilman makupalaa en tee mitään ja kun äidillä on makupala kädessä yritän sitä edelleen saada suuhuni koko ajan. No, täytynee kyllä sanoa, että muutaman kerran meillä on pieni pätkä mennyt ihan mallikelpoisesti. Näyttelyissä osaan silloin seurata kun olen sillä tuulella, tosin välillä mukavan kaverin mennessä edellä, yritän saada häntä leikkimään juoksemalla perässä nelivedolla ja haukkumalla. Metkaa, että tuomarit eivät arvosta tällaista kaveruutta!
23.7.2011
Seuraaminen onnistuu, kunhan minulle muistaa toistaa käskyä aina välillä. Ilman käskyn alla oloa, vedän kuin viimeistä päivää. Mikäli olemme äidin kanssa kahdestaan lenkillä, voin joskus kävellä upeasti koko lenkin. Aina kuitenkin kun muita koiria on mukana, on minulla liian kova kiire äidin vauhtiin verrattuna. Tulisi hieman nopeammin eteenpäin niin enhän minäkään sitten vetäisi.
24.5.2020
Vaikka itse kehunkin, niin onhan minulla jo seuraaminenkin nykyisin hallinnassa – en tietenkään hihnalenkeillä seuraile, mutta aina silloin kun pihalla otamme äidin kanssa treeniä. 🙂
Hyppy
20.4.2009
Olen vielä niin pieni, että hyppäämistä harjoittelemme vain matalalla esteellä. Toki sekin oli minulle ensin kauhun paikka, mutta nyt en pelkää enää hyppyä. Se on itse asiassa aika mukava tapa ansaita makupaloja.
27.12.2009
Tämä on myös hieman unohtumaan päässyt käsky. Emme ole harjoitelleet esteen ylitystä, mutta kotona ja ulkona sopivissa paikoissa äiti on käskyä käyttänyt ja hyvin on mennyt perille. Tässä käskyssä en tarvitse edes makupalaa palkaksi.
23.7.2011
Hyppy -homma pelittää edelleen hienosti. Esteen ylitystä emme kuitenkaan ole paljon harjoitelleet.
Seiso
22.1.2011
Turun KV-näyttelyssä äiti sai Heta Keskitalon esittämään minua ja pääsi kerrankin itse sivulta seuraamaan kehän kulkua. Vaikka aiemmin olen seissyt kehässä kauniisti tuomarin arvostellessa, olen viime aikoina tullut siinä asiassa nykyisin levottomaksi enkä seiso yhtä upeasti paikallani kuin kanssakilpailijani.
Tämän takia äiti ajatteli ottaa kanssani tehokuurin seiso -käskystä.
Koska namipalat auttoivat minua keskittymään kehässä johonkin muuhun kuin muiden pudottamiin namipaloihin, antoi äiti tässäkin asiassa periksi ja tästä lähtien saan namipaloja kehässäkin mikäli tuomari ei sitä erikseen kiellä.
Iltalenkillä pysähdyimme ja äiti antoi minulle käskyn ”seiso”. Hänellä oli makupala kädessään ja hetken sitä tuijotettuani nousin takajaloilleni ja yritin saada makupalan suuhuni. Tästä seurasi vain uudet käskyt ”ei” ja ”seiso”. Uskokaa tai älkää, heti toisella kerralla ymmärsin, että saan kyllä makupalan kun odotan kauniisti. Tätä nyt harjoittelemme sekä sisällä että ulkona. Toivottavasti seuraavassa näyttelyssä seisomiseni on yhtä upeaa kuin nyt pärjänneillä koirillakin.
23.7.2011
Tämän käskyn osaan hienosti. Kun minulle sanoo ”seiso”, otan näyttelyasennon ja katsella tapittelen äitiä silmiin. Tätä on joskus otettu pitemmänkin aikaa ja silti seison aika kauniisti.
Istu – maahan – seiso
14.8.2011
Vaikka yksittäin nämä kaikki käskyt osaankin hienosti, ei käskyjen toteuttaminen peräkkäin käy vielä kovinkaan sujuvasti. Tiedän kyllä, mitä mikäkin käsky tarkoittaa, mutta ehkä minun pitäisi vielä oppia kuuntelemaan enemmän mitä äiti sanoo. On käsky mikä hyvänsä, haluan ensin mennä maahan ja ihmettelen kovasti kun sillä ei makupalaa heru. Vasta kun äiti sanoo minulle, että ”kuuntele” ja antaa sitten käskyn, voin jopa tehdä mitä hän haluaa. Makupalan on kuitenkin tultava joka kerta, en minä niin hullu ole, että ilman palkkaa tekisin yhtään mitään. 🙂
Onhan tämä liike jo hieman paremmin alkanut sujua. Kohta se menee varmasti kuin vettä vain… kunhan vain muistaisin kuunnella!