Vuonna 1997 vuokrasimme yhdessä ystäväni Oskarin ja hänen ihmistensä kanssa kesämökin, jossa vietimme paljon aikaa veden äärellä. Kanadanhanhet viihtyivät myös hyvin mökin laiturilla aina kun olimme poissa. Erään kerran ne tulivat aivan lähelle, kun me Oskarin kanssa olimme laiturilla. En rakasta uimista enkä yleensä ole vapaaehtoisesti edes mennyt uimaan. Kanadanhanhet tekivät meille kiusaa ja kuinka ollakaan, me teimme Oskarin kanssa molemmat valtavan loikan veteen. Plumpsahdin kokonaan veden alle, mutta pinnalle tultuani ravistelin vain suuremmat vedet korvistani ja lähdin Oskarin perässä uimaan kohti kanadanhanhia. Äiti ja Oskarin omistaja huusivat meitä palaamaan, mutta kanadanhanhet veivät voiton. Ne päästivät meidät aina ihan lähelle ja kun jo luulimme saavamme ne kiinni, tekivät ne pyrähdyksen eteenpäin ja jäivät taas odottamaan meitä. Tätä jatkui jonkin aikaa ja äkkiä me olimmekin kaukana rannasta. Veljeni lähti kroolaamaan peräämme. Kun hän lopulta sai meidät kiinni, niin käännyimme kohti rantaa. Minä uin kiltisti mökkiä kohti, mutta heti kun veljeni silmä vältti, kääntyi Oskari uudelleen kohti kanadanhanhia. Oskari piti jälleen hakea sieltä pois. Kuka tietää kuinka pitkälle hän olisi uinut. Olimme kyllä aika uupuneita rantaan päästyämme. Turha kenenkään on puhua, etten minä uskaltaisi uimaan lähteä. Se tuli todistettua tällä reissulla.
Jutun kirjoitti Halla
Seuraavaan juttuun, Aidan ylitys