Olin noin 1½-vuotias, kun ”sisareni” ja ”veljeni” menivät kouluun ja ”äiti” töihin. Jouduin siis olemaan päivät yksin kotona. Kerran sitten ajattelin pistää oikein kunnolla tuulemaan ja sain aikaiseksi seuraavaa:
- Löysin ”veljeni” uudet suunnistussaappaat ja ”äitini” uudet saappaat. Mielestäni heille molemmille riittää yksikin saapas. Niinpä revin riekaleiksi molemmista pareista toisen saappaan. Fiksusti tehty.
- Keinutuolia piti myös maistaa, vähän jalasta, vähän käsinojasta ja vielä vähän istuinosasta.
- Seinällä oleva raanu näytti paljon paremmalta kun siitäkin haukkasin pienen palan reunasta.
- Pitihän tuulikaapin ovellekin jotain tehdä, kun olivat sen kerran kiinni laittaneet. Revin listat pois oven sivuilta ja toisen listan pään asettelin seinäpaneelin väliin ja toisen pään säleoven väliin. Näin olin teljennyt oven, ettei siitäkään ihan niin vain tulla sisälle. Sen jälkeen piti tietysti kuoria oven pintaa ja oven viereistä seinää.
- Mattokin siinä työn tuoksinassa alkoi harmittamaan sen verran, että päätin lyhentää sitä. Voi pojat, se vasta oli kivaa hommaa. Siitä tuli aikamoinen kasa lattialle ja matto lyheni puolella metrillä.
- Yläkerrassa päätin sitten vetää verhot alas ikkunoista (en niitä kuitenkaan repinyt rikki, koska enhän minä mikään pahantahtoinen otus ole).
- Terassin sisäoven söin kahvan vierestä ja lisäksi ikkunan alapuitteen. Sain siinä sen verran tehtyä tuhoa, että sain vielä terassin oven auki ja pääsin tekemään saman myös ulommaiselle ovelle. Sitä en kuitenkaan harmikseni saanut enää auki.
Näin talo oli mielestäni hienossa kunnossa ja jäin odottelemaan kotiväkeäni kotiin. Äidillä oli vaikeuksia päästä telkeämästäni ovesta sisälle mutta sen jälkeen kun hän siitä sisälle pääsi, hän ei tiennyt itkeäkö vai nauraa. Ei tainnut silloin tehdä kyllä kumpaakaan. Näytti siltä, kuin joku olisi perustanut meille sahan päivän aikana. Olin saanut paljon purua ympäri taloa. Hienoa! Äiti haki naapurin katsomaan, mitä olen tehnyt. Tietysti esittelin silloin ylpeänä aikaansaannoksiani.
Tämän touhun jälkeen minä aina silloin tällöin nakersin ulko-oven vierustoja (mieluummin aina silloin kun ne juuri oli saatu kuntoon). Vielä 2005 saunan remontin yhteydessä ne laitettiin hienoon kuntoon, mutta pitihän minun niitä taas hiukan maistaa, jotta nähdään kuka tässä talossa asuu. Sen jälkeen niitä ei ole enää korjattu, joten saavat olla rauhassa minunkin puolestani. Olohuoneessa en verhoja sietänyt lainkaan pieneen aikaan. Revin ne joka päivä alas ja äiti taas illalla ripusti paikalleen, vaikka yritin kertoa, etteivät ne kuulu sinne. Tätä jatkui jonkin aikaa, kunnes äiti päätti olla kolmisen viikkoa ilman verhoja. Sen jälkeen kun ne taas laitettiin takaisin paikalleen, en niihin enää koskenut.
Seuraavaan juttuun, Vaatekaapin tyhjennys