Nuorempana olin aina keväällä innolla mukana perunoita istuttamassa. Ihmettelin, miksi ensin tehtiin kovalla vaivalla vakoja ja sen jälkeen niihin laitettiin perunoita. Aikani tilannetta seurattuani, ymmärsin mikä tässä oli jujuna. Kävin hakemassa perunoita välillä ämpäristä ja välillä vaosta. Sen jälkeen katsoin paremman paikan perunalle, kaivoin siihen kuopan, asetin perunan varovasti kuopan pohjalle ja sen jälkeen kuono hommiin ja peruna peittoon. Viimeksi painoin aina muutaman kerran kuonolla mullan päälle, jotta se vähän tiivistyisi. Annoin perunan olla hetken kuopassa ja sitten ihan varovasti kuoppaisin tassullani multaa pois, jotta näin, onko peruna vielä siellä. Olihan se… jee. Ihmisillä on merkillinen tapa laittaa perunat säntillisiin riveihin, minun perunani olivat paljon hauskemmin siellä sun täällä.
Koko kesän saivat perunat kasvaa minun puolestani ihan rauhassa, en käynyt niitä yhtään kuopimassa. Loppukesästä kun perunoita nostettiin ylös olin taas auttamassa parhaani mukaan. Odotin ensin, että muut nostavat perunat ja kävin jälleen ämpäristä hakemassa perunoita ja kaivoin ne uudestaan maahan. Se oli tosi kivaa, eikä minua koskaan kielletty näin tekemästä. Keväällä tosin ihmettelin, kun näistä syysperunoista ei oikein tahtonut satoa tulla. Olikohan syy perunoissa?
Seuraavaan juttuun, Autoon unohdettu