Haltin eli Käpäläkallion Hyperpeikon blogi
Omistaja Henri Heinonen
Blogin hakemisto:
30.04.2012 Haltin kuulumisia ja kuvia
08.05.2012 Halti apurina
18.05.2012 Haltin kuulumiset 10 -viikkoisena
22.09.2012 Kuvasatoa Haltin ensimmäisestä kesästä
26.12.2012 Kuvia Haltista
12.03.2013 Halti lomalla Lapissa
18.04.2013 Halti ja Pyry
30.4.2012 Haltin kuulumisia ja kuvia
Teksti Jaana, kuvat © Henri Heinonen
Halti on ollut tosi reipas, rohkea ja kiltti koira. Hän kotiutui todella hyvin eikä ensimmäisenäkään yönä itkenyt yhtään.
Päivisin Halti osallistuu kaikkiin askareisiin ja seuraa meitä joka paikkaan. Osaa myös rentoutua (makaa selällään ja näkee unta).
Olemme käynneet autoajelulla josta hän ei lainkaan pidä ja olemme myös tavanneet ensimmäisen koirakaverin jonka kanssa Halti rohkeasti leikki ja paini.
8.5.2012 Halti apurina
teksti Jaana, kuvat © Henri Heinonen
Meitä alkaa jo pelottaa Haltin jättäminen yksin vaikka hän onkin tosi tomera ja rohkea, niin silti hän on vielä ihan vauva ja hölmö. Ulkonakin häntä pitää koko ajan vahtia, sillä hän pistää suuhunsa kaiken mahdollisen aivan kuin pikkulapset.
Toistaiseksi Haltia ei ole jätetty yksin kuin pari kertaa muutamaksi minuutiksi, mutta silloinkin itku oli kova ja hän raapi ovea aivan mahdottomasti. Yksin jättäminen tuntuu tosi pahalta, mutta pakko se varmaan on kovettaa itsensä. Halti on kyllä niin meidän vauva ja aivan ihana!
Olemme nukkuneet Haltin seurassa olohuoneen lattialla ja viime yönä siirryimme nukkumaan sänkyymme makuuhuoneeseen. Pelkäsimme, miten Halti tähän reagoi, mutta hetken asiaa ihmeteltyään ja haukuttuaan, meni hän hienosti nukkumaan sängyn viereen.
Vapunpäivänä Johanna tuli Meeko -koiransa kanssa käymään. Aluksi Meeko oli tosi ärhäkkä ja murisi Haltille yrittäen karistaa sitä pois kimpustaan. Halti oli kyllä tosi sinnikäs eikä millään antanut periksi vaikka Meeko häntä läksyttikin ja lopulta kaverukset pelasivat jo ihan sopuisasti jalkapalloa.
Yhtenä päivänä laitoimme perunoita maahan ja Halti oli tietysti mukana istutuspuuhissa. Ei tainnut oikein tajuta ideaa, sillä ensin hän melkein sukelsi perunakoriin ja kiikutti sieltä perunat pois ja kun me saimme laitettua ne maahan, niin sen jälkeen Halti järjestelmällisesti kantoi ne pois vaosta. Varsinainen apuri, aina innokkaana kaikessa mukana mitä mekin teemme.
Tuntuu, että Halti on viikon aikana kasvanut jo ihan mahdottomasti ja omaa tahtoa löytyy vaikka muille jakaa. Iltaisin hän saa hepulikohtauksia ja yrittää silloin kovasti komentaa meitä. Meidän on siis oltava tiukkana hänen kanssaan, ettei ota laumanjohtajan paikkaa itselleen. 🙂
Parhaallekin apurille iskee aina jossain vaiheessa väsymys!
18.5.2012 Haltin kuulumiset 10 -viikkoisena
teksti Jaana, kuvat © Henri Heinonen
Halti on nopea liikkeissään ja vaikka olemmekin ”hiihdelleet” sisällä, on Halti pari kertaa ollut niin jalkojen takana, ettei sitä ole voinut huomata ja on tullut astuttua sen tassulle – onneksi kuitenkin niin kevyesti, ettei ole kuulunut kuin vain pieni vinkuminen.
Pelkään, mitä Halti keksii kun jää yksin, sillä suu tuntuu koko ajan käyvän ja on jotain järsimässä, vaikka puruleluja ja luita on ympäri asuntoa. Aina pitää ohimennen näykkäistä jostain matonkulmasta tai tuolinjalasta.
Mielestäni Halti on taas kasvanut korkeutta ja pituutta ja näyttää aina vaan enemmän ”koiralta”. On kyllä todella vilkas mutta myös hyvä oppimaan. Nyt osaa jo kauniisti odottaa ja istua ja katsoa silmiin ennen kuin saa ruokakupin ja on oppinut jo antamaan tassuakin.
Kuulimme, että lähellämme meressä on matonpesupaikka ja lähdimmekin heti mattopyykille. Haltia kiinnosti kovasti tepastella siellä mattolaiturilla mutta ei kuitenkaan kovin mielellään mennyt veteen kahlaamaan. Joimme rannalla matonpesun jälkeen kahvit ja istuskelimme koiran kanssa, tuntui aivan upealta kun meitä olikin kolme.
Haltista ainakin näkee sen, että viihtyy tosi hyvin täällä ”maalla”.
Olin Haltin kanssa äitienpäivänä äitiäni tapaamassa ja siellä oli samaan aikaan siskontyttäreni Vili koiransa kanssa. Kyllä oli meno aika hurjaa kun Halti ja Vili painivat.
Olemme yrittäneet touhuta kaikkea Haltin kanssa, koska energiaa tällä pikku koiralla tuntuu riittävän. Koulutus on yksi konsti tämän energian kuluttamiseksi. Halti osaa pysyä paikalla jo melko hyvin. Ruokakuppia maahan laitettaessa Halti osaa istua ja odottaa kunnes saa luvan tulla syömään. Kokeilimme myös ulkona ”paikka” -käskyä ja hyvin sekin onnistui. Ensin toinen avusti ”pitämällä hieman kiinni” kun toinen otti etäisyyttä ja kutsui Haltin ”tänne” -käskyllä luokseen. Lopulta se onnistui jo ilman avustamista.
Energiantankkaus käynnissä.
22.9.2012 Kuvasatoa Haltin ensimmäisestä kesästä
teksti Jaana, kuvat © Henri Heinonen
Halti oli runsaan kolmen kuukauden ikäinen viettäessään ensimmäistä juhannustaan. Olimme vanhempieni mökillä, joka sijaitsee ulkosaaristossa, joten Halti oli saatava veneeseen, joka oli hänelle aivan uusi tuttavuus. Halti taitaa olla merihenkinen kuten emäntänsäkin, sillä niin hienosti ensimmäinen merimatka sujui.
Saareen saavuttuamme ei kaikki enää sujunutkaan aivan yhtä hyvin, sillä saaressamme on valtava määrä kaiken maailman lintuja ja tietysti myös linnunkakkaa, joka kiinnosti Haltia. Pelkäsimme myös, että käärme saattaisi pistää Haltia, sillä niitä matelee siellä aina alkukesästä. Juhannuksemme sujui siis lähinnä koiraa vahtien. Halti tuntui kuitenkin nauttivan merestä ja linnuista, mutta oli vielä vähän arka menemään veteen.
Heinäkuun alussa olikin sitten Haltin kasvattajan järjestämien pentutreffien vuoro. Pennut olivat silloin tasan 4 kuukauden ikäisiä. Matkasimme Halikkoon, jossa tapasimme tietysti Haltin äidin Ruskan sekä kaikki kolme sisarusta ja Peikko -isäkin oli mukana. Päivä oli todella antoisa ja kaikille karvakuonoille maittoi varmasti uni kotimatkalla.
Kuvassa Halti on kauniin, joskin silloin karvattoman, äitinsä kanssa.
Seuraavassa kuvassa Peikko -isäkin on mukana, mutta äidillä ja isällä taitaa olla jotain kahdenkeskistä juteltavaa. 🙂
Heinäkuussa kävi tyttäreni Meeko -koira meillä kyläilemässä. Meeko jäi meille muutamaksi päiväksi, jotta olisivat Haltin kanssa ystävystyneet paremmin. Kuvista näkyy, että nyt Halti on jo suurempi kuin Meeko ja leikit olivatkin melko rajuja.
Lopuksi kuitenkin olivat juomassa samalla vesikupilla ja illalla nukkuivat takapuolet vastakkain sängyssämme ja Henrin olikin mentävä muualle nukkumaan. 🙂
Kesäloman aikana emme juurikaan ehtineet matkustella. Yhtenä sateisena päivänä kävimme kuitenkin Fiskarsissa, Billnäsissä ja lopuksi Tammisaaressa, josta kaksi seuraavaa kuvaakin on otettu.
Mielestämme Haltista on kasvanut todella näyttävä ja komea uros.
Päätimme ostaa Haltille puolivuotislahjaksi yhden agility -radan ”esteen” eli renkaan. Aluksi se ei kiinnostanut Haltia lainkaan eikä hän suostunut hyppäämään siitä läpi. Nyt kuitenkin menee jo tosi puhtaasti siitä.
Pallon käsittelyssäkin Halti on tosi taitava, ei mitenkään nopea, mutta osaa ottaa pallon haltuun ja ”hautoo” ja pyörittelee sitä vatsansa alla.
Seuraavassa kuvassa Halti nautiskelee puolivuotissynttäreidensä kunniaksi saadusta reisiluusta.
Tässä vielä ”virallisemmat” puolivuotiskuvat:
26.12.2012 Kuvia Haltista
teksti Jaana, kuvat © Henri Heinonen
Halti on kasvanut hyvin ja painoa on jo noin 21 kg. Pentuturkki on aivan päätä lukuun ottamatta vaihtunut pidempään ja paksuun suoraan karvaan.
Halti on erittäin hyvä vahtimaan ja on peloton eli kukaan ei kyllä huomaamatta pääse pihalle tulemaan.
Uusi turkki on sen verran lämmin, että hän pyytää usein kylmälle kuistille makoilemaan, vaikka siellä on melkein yhtä kylmä kuin ulkona. Toki sängylläkin on mukava joskus loikoilla hetkisen.
12.3.2013 Halti lomalla Lapissa
teksti Jaana, kuvat © Henri Heinonen
Meille tarjoutui tilaisuus lähteä viikon lomamatkalle Lappiin Pyhätunturille ja päätimme käyttää sen hyväksemme lähinnä siksi, että Halti pääsisi tutustumaan ”juuriinsa”. Matka kesti pysähdyksineen yli 15 tuntia, mutta hienosti Halti jaksoi istua autossa, vaikkakaan ei osannut lainkaan nukkua eikä suostunut juurikaan syömään mitään. Pysähtelimme kuitenkin melko usein, jotta Halti pääsisi välillä jalottelemaan.
Tarkoituksemme oli hiihtää koko viikko Haltin kanssa, mutta tiedusteltuamme hotellin vastaanotosta, missä voisimme koiran kanssa liikkua, vastaus oli ettei oikeastaan missään muualla kuin järven jäällä. Olimme tosi pettyneitä, koska olimme ajaneet näin pitkän matkan viettääksemme hiihtolomaa Haltin kanssa ja nyt näytti siltä, että vain minä ja Henri pääsisimme hiihtämään ja Halti joutuisi jäämään yksin mökkiin.
Ensimmäinen päivä meni tutustuen kohteeseen ja ajoimme mm. Luostolle päin. Sieltä onneksi löytyi yksi latu, jossa koirat saivat olla mukana hiihtämässä. Laitoimme Haltille valjaat ja siihen kiinni taluttimen ja toisen pään kiinni Henrin vyötärölle. Nopeasti Halti oppi juoksemaan ladun vieressä samaan tahtiin Henrin kanssa.
Seuraavana päivänä kävimme kyselemässä Naava-keskuksesta, eikö missään olisi latua, johon voisi mennä koiran kanssa. Riemu oli suuri kun ilmeni, että Pelkosenniemen kunta on jo vuonna 2006 tehnyt päätöksen, että koirat saavat olla kytkettyinä mukana kaikilla mahdollisilla laduilla Pelkosenniemen kunnan alueella. Sen jälkeen hiihdimme joka päivä aamulla ja iltapäivällä muutaman kilometrin lenkit Haltin kanssa ja Halti nautti suunnattomasti juoksemisesta ladun vierellä. Jopa alamäetkin menivät hienosti hihnassa vaikka vauhti oli välillä aika kovakin.
Yhtenä päivänä teimme oikein pitkän lenkin, 15 km, kiertäen koko Pyhätunturin. Loppupää oli melko haastavaa, sillä jouduimme ensin nousemaan lähes 2 km koko ajan ylöspäin ja sitten saavuimme Karhunjuottolammelle, jossa paistoimme makkaraa kodassa. Sen jälkeen olikin pelottavan vaikea osuus, sillä jouduimme laskeutumaan lähes pystysuoraa rinnettä alas kuruun. Kallion seinämään oli kyllä laitettu noin 200 metrin matkalta rappuset, mutta niitä ei ollut pidetty kunnossa talvisaikaan, joten raput olivat aivan täynnä lunta ja koko ajan sai pelätä, että lähtee luisumaan alas kuruun. Jouduimme kantamaan sukset ja lisäksi Henrillä oli tietysti vielä Halti hihnassa. Onneksi selvisimme kaikki hengissä ja laskeuduttuamme alas kuruun, oli siellä todella upea iso vesiputous, joka oli tietysti jäässä.
Hiihtolenkkien varrella pysähtelimme välillä juomaan mehua ja Halti sai aina kovasti ihailua ja kehuja, mm. saksalaisilta turisteilta. Kummasti se koira vaan yhdistää ihmisiä. 🙂
Yksi päätavoitteista oli myös, että Halti pääsisi tutustumaan poroihin ja näkisimme, miten hän niihin suhtautuu. Vaikka olimmekin Lapissa, ei poroja näkynyt missään. Selvisi, että porojen on vaikea löytää ruokaa maastosta sateisen syksyn takia ja siksi niitä ei näkynyt vapaana missään vaan kasvattajat pitivät niitä kotonaan. Löysimme kuitenkin Kopara -nimisen porotilan, jossa oli mm. poropolku, jolla pääsisi tutustumaan poroihin. Kävin omistajalta kysymässä, saisimmeko ottaa koiran mukaan polulle ja hän sanoi, ettei normaalisti, sillä porot yleensä lähtevät karkuun. Kerroin hänelle, että meillä on suomenlapinkoira ja olemme ajaneet 1000 km sen takia, että koiramme pääsisi tapaamaan poroja, jolloin omistaja heltyi ja antoi meille luvan ottaa Halti mukaan kierrokselle. Halti oli erittäin kiinnostunut poroista, mutta ei tietysti kovin lähelle niitä päässyt, sillä porot olivat aitauksessa. Omistaja kertoi, että nykyään eivät porotilalliset enää juurikaan koiria käytä, vaan paimentavat poroja mönkijöillä ja helikoptereilla. Joopa joo, se on tätä nykyaikaa!
Viikko meni nopeasti hiihtäessä ja keli oli mitä parhain. Totesimme, että Halti on oikea suomenlapinkoira, niin paljon hän nautti lumesta ja pakkasesta.
Kotimatkalle lähdettyämme pysähdyimme Rovaniemellä Napapiirin kohdalla. Kävimme siellä muutamassa myymälässä Haltin odottaessa autossa. Kun olimme jo lähdössä pois, niin huomasimme Haltia ulkoiluttaessamme, että aidan vierellä seisoskeli poromies kolmen poron ja kahden lapinporokoiran kanssa. Halti rupesi tietysti kovasti haukkumaan ja käännyimme poispäin, mutta poromies huuteli peräämme, että tulkaa tänne vain. Halti oli aivan innoissaan, ei niinkään poroista, mutta näistä kahdesta lapinporokoira -nartusta, äidistä ja tyttärestä, jotka olivat nimeltään Moona ja Muusa.
Näillä poroilla pääsivät turistit noin 10 minuuttia kestävälle poroajelulle ja me tietysti heti innokkaina osallistuimme, sillä poromies sanoi heti, että Halti pääsisi rekeen mukaan. Kaiken kukkuraksi nämä porokoirat hyppäsivät mukaan rekeen ja toista rekeä, jossa istuin minä ja Halti, ohjasi Moona ja Henrin rekeä ohjasi Muusa. Porot eivät pelänneet lainkaan Haltia eikä Halti poroja.
Poromies oli erittäin ystävällinen ja kutsui meidät jo ensi vuonna kyläänkin kotitilalleen Posiolle ja sanoi, että Halti olisi juuri nyt sen ikäinen, että hänen pitäisi ryhtyä paimentamaan poroja. Halti lähti kuitenkin meidän mukanamme kiltisti koti kotia ja olimme kaikki monta kokemusta rikkaampia.
18.4.2013 Halti ja Pyry
teksti Jaana, kuvat © Henri Heinonen
1 -vuotias Halti naapurin koirakamuilta saamansa lahjapaketin kanssa.
Koska Halti on osoittanut kaipaavansa valtavasti koiraseuraa, päätimme hankkia hänelle kaverin. Yritimme löytää suomenlapinkoiran pentua, koska olemme tosi ihastuneita tähän rotuun, mutta missään lähimailla ei ollut vapaana yhtään. Sitten näimme lehdessä ilmoituksen, jossa kerrottiin, että helmikuun alussa oli syntynyt pyreneittenmastiffin pentue. Pyreneittenmastiffi on laumanvartija ja on siis peloton taistelija susia ja ilveksiä vastaan, joita täällä meillä päin liikkuu.
Niinpä Halti sai 5.4. ”pikkuveljen” nimeltään Pyry. Pyry on vielä pieni, mutta aikuisena säkäkorkeus on noin 80 cm ja painoakin pitäisi olla noin 90 kg.
Pelkäsimme vähän, miten Halti suhtautuu uuteen tulokkaaseen ja onko kovin mustasukkainen. Ensitapaaminen meni kuitenkin tosi hyvin. Ensin vähän ärinää, mutta haistelun jälkeen alkoivat jo leikkiä keskenään.
Leikit ovat kyllä melko rajuja, kuten kuvasta näkyy ja Pyry on tosi peloton ja käy välillä Haltin päälle, mutta toisaalta, ellei Pyry halua painia, käy Halti häntä haastamassa leikkiin. Halti on selvästi Pyryn suuri idoli ja hän matkii kaikessa Haltia.
Ensimmäisenä yönä Pyry nukkui turvassa Haltin vatsakarvoissa eikä uikuttanut yhtään koko yönä.
On Halti toki mustasukkainen leluista ja luista ja niistä syntyy ärinää, mutta pentu ymmärtää kyllä lopettaa jos on mennyt syömään Haltin luuta.
Ruokailu sujuu tosi hyvin, eikä kumpikaan vahdi omaa ruokaansa.
Haltista ja Pyrystä on tullut tosi hyvät kaverit ja näyttää kuin perheessämme olisi nyt mustakarhu ja jääkarhu. 🙂
Mihkun blogin juttuihin
Pessin blogin juttuihin
Usvan blogin juttuihin