Tulipa vielä yksi kiva juttu Hallasta mieleeni. Hallahan oli niin äidin tyttö kuin olla ja voi, mutta kun oli oikein myrskyisä, tuulinen ja lumisateinen ilma, rakasti Halla makoilua pihalla. Hän pysyi siinä aivan paikallaan eikä lähtenyt pihalta mihinkään vaikka naapuritalot ovat ihan lähellä eikä pihalla ollut aitoja. Hallaan voi luottaa, pysyi aina hienosti siinä, mihin hänet jätti – no jaa – mitä nyt joskus lähti jänistä hetkeksi ajamaan. Tuli kyllä nopeasti aina takaisin.
Näen vieläkin silmissäni Hallan lumen peittämänä ja kuono kohti tuulta keskellä pihaa.
Halla oli sellainen pieni äidin kulta. 🙂
Haluatko lukea vielä lisää Hallasta:
Harrastukset
Postimerkit
Hallan blogi 2008-2009
Seinäkalenterit
Hallan kuvagalleria
Kuvia koirakavereista
Muita kuvia