Vihdoinkin sadetta

Kesäkuussa ei meillä ole satanut eilistä pienen pientä sadetta lukuun ottamatta. Maa ei eilen edes kastunut. Pururadan kallioisemmilla osuuksilla koivut ovat jo kellastuneet ja jopa rikkaruohot kuivuneet. Eipä meillä tänäänkään kovin paljon ole satanut, mutta vielä ehtii. 🙂

Koirien kanssa lenkillä ollessa piti ottaa kuva hyvin voivien saniaisten kanssa. Tuolla suunnalla ei kuivuus ole kasvillisuutta kurittanut, kun aurinko ei pääse sinne yhtä kovin porottamaan.